Homoseksuaaliseen sexi treffit kesämekko netistä

Jokaiselle hoitaja-kolleegalle lähetän lämmöllä terveisiä että selvittäkää omat seksuaalisuutenne kipupisteet ja miettikää syitä ennakkoluuloihin omassa elämässänne. Vain kohtaamalla oman seksuaalisutemme ja sen kipupisteet voimme kohdata muissa heidän kipupisteitään ja heille tärkeitä asioita. Reilu kolmekymppiset neitsyet ovat mitä erilaisimmin tavoin häiriintyneitä, sosiaalisesti estyneitä, rumia, epätoivoisia, toivottomia, peräkammareihinsa juuttuneita surkimuksia.

Niillä on kymmeniä märkiviä finnejä nenänpielessä, sairaalloinen äitisuhde, vaatekaappiin sullottuna puolen vuoden ajalta pesemättömät hikisukat, pahanhajuinen hengitys ja kesken jäänyt peruskoulu.

Reilu kolmekymppiset neitsyet eivät ainakaan ole puheliaita, sosiaalisia, pysyviin ja syvällisiin ihmissuhteisiin kykeneviä, koulutettuja, aktiivisia, itsenäisiä ja suurin piirtein tavallisia tallaajia. Paitsi että jotkut ovat.

Minä olin — vielä viikko sitten. Edelleen olen kaikkea muuta paitsi neitsyt. Ja ettei jää liian ruusuinen kuva, niin olen kyllä myös sarkastinen, liikunnanvihaaja, onnettoman aamu-uninen, leväperäinen rahankäyttäjä, vain kofeiinin voimalla kilttinä pysyttelevä.

Mutta tuskinpa mikään näistä on suorassa syy-seuraus-suhteessa neitsyyteeni. Vielä maaliskuun puolivälissä olin täysin kokematon, mitä tulee kahden ihmisen väliseen fyysisen kiintymyksen, hellyyden, intohimon, rakkauden tai seksuaalisuuden ilmentämiseen. En ollut koskaan pitänyt ketään kädestä puhtaasti hellyydenosoituksena.

En ollut koskaan suudellut. Kukaan toinen ei koskaan ollut tyydyttänyt minua käsin tai suullaan. Koskaan en ollut harrastanut seksiä. Neitsytmatka on blogi siitä, miten vielä kolmekymppisenäkin kaiken voi kokea ekaa kertaa. Miten vielä ei ollutkaan liian myöhäistä. Miten pää menee pyörälle kaikesta tästä. Miten lopulta kysymys ei ollutkaan, milloin kelpaan jollekin.

Kysymys oli koko ajan: On melkein mahdotonta päättää, mistä aloittaa. Siitäkö, miltä se eka kerta lopulta tuntui? Vai siitä, miten ekaan kertaan päädyttiin - pitkällä tai lyhyellä katsauksella? Kertoako, mitä ajattelin ja tunsin kaikkina niinä vuosina, kun olin neitsyt vasten tahtoani mutta ilman sen suurempia pyrkimyksiä muuttaakaan tilannetta?

Olisiko paikallaan jakaa kaikki ne surkuhupaisat guuglailut, joita ensin tein hakusanoilla"aikuinen neitsyt", "ikuinen neitsyt", "ei koskaan seksiä" ja näiden englanninkielisillä vastineilla , mutta joista ekan kerran lähestyessä siirryin hakusanoihin "sattuuko eka kerta" ja "tuleeko verta"? Kyllä, vielä yli kolmenkymmenen vuoden kypsässä iässä neitsyt, tai ainakin tämä neitsyt, halusi ennen kaikkea tietää: Joskus alakouluikäisenä luin äidille tulleesta Kodin Kuvalehdestä artikkelin, joka tarjosi neuvoja intohimon suhteestaan kadottaneille pariskunnille.

Neuvot oli kirjattu kolmen viikon ohjelman muotoon. Ensimmäisellä viikolla pariskunta ei saanut koskea toisiinsa, toisella viikolla sai koskea mutta vaatteet oli pidettävä päällä, kolmannella viikolla oltiin jo alasti, mutta erogeenisimmille alueille ei ollut luvallista eksyä.

Vasta kolmannen viikon viimeisenä päivänä kipinänsä kadottaneen pariskunnan oli sallittua edetä yhdyntään asti. Kolmen viikon aikana jokaiselle päivälle oli myös erilaisia varsin yksityiskohtaisesti kuvattuja viettelyneuvoja.

Yhtään kuvaa en artikkelista muista, tekstin sen sijaan hyvinkin tarkasti. Luin lehteä salaa peiton alla. Samalla tavalla puolihämärässä kuin teinipojat lukevat tissilehtiä vai surffaillaanko nykyään vain netissä näissäkin asioissa? Muistan, miten jännittävä lehti oli. Miten vaistonvaraisesti ymmärsin pitää lukukokemuksen vain itselläni. Ja kuinka äärettömän kiihottunut olin. Sen lehden yllyttämänä vein ensimmäistä kertaa sormeni housuihini ja masturboin.

Monta, monta, monta kertaa. Teininä runkkasin ilta illan perään - kuten sen jälkeen oikeastaan aina. Nukuin yöni narisevassa sängyssä ja koitin pysyä mahdollisimman hiljaa ja liikkumatta, ettei koko talo olisi herännyt, kun punaposkisena huohotin milloin millekin mielikuvalle. Kerran muistan useamman oven takana nukkuneen äidin ilmestyneen sänkyni viereen ja kysyneen, onko jokin hätänä, kun niin kovin pyörin sängyssäni. Olin ehtinyt vetää sormet peiton päälle ja valittelin vatsaani.

Pienessä mielessänikään ei kävisi kysyä, uskoiko äiti selitykseni. Jotkut samanikäiset kaverit kuljettelivat sormiaan jo ihan muualla kuin omissa housuissaan, mutta omaan yläasteaikaani seksi ei kuulunut vielä edes toiveena.

Lukiolaisena havahduin siihen, että yksi jos toinen ystävä seurusteli ja jo niin vakavasti, ettei seksi voinut olla kuulumatta suhteisiin. Halusin kipeästi olla samanlainen kuin muut, joten vaikkei poikaystävää ollut, riittävän uskottavia ja kömpelöitä seksitarinoita sain sepitettyä muutaman. Tänä päivänäkään tuskin kukaan ystävistäni uskoisi, että olen ollut neitsyt yli vuotiaaksi. Olin oppinut, ettei eka kerralla ilotulitukset pauku tai myöhemminkään orgasmi kruunaa jokaista panoa, joten sellaisiin hehkutuksiin en edes sortunut.

Enkä koskaan sanonut mitään oma-aloitteisesti, sepitin vain, jos kysyttiin. Lukioikäisenä aloin toivoa, että joku haluaisi harrastaa kanssani seksiä. Että joku haluaisi olla kanssani. Ei yhdenillanjuttuna vaan suhteessa. Mutta epätoivoinen en ollut, toiveikas vain. Toiveikkuus oli sellaista levotonta kuplintaa vatsanpohjassa, varmuutta, että jonkin baari-illan päätteeksi löytyisi Se Oikea, jonka vällyjen väliin päätyisin.

Uskoin, että ennen kuin täyttäisin 20, olisin rakastellut. Opiskelin, kiersin yliopistoriennot, ihastuin, en koskaan uskaltanut lähestyä tosielämän ihastuksiani, nettideittailin, en koskaan uskaltanut lähteä toisille treffeille vaikka ensimmäiset olisivat onnistuneetkin, valmistuin yliopistosta, menin töihin, täytin elämäni, katsoin, kuinka muiden elämät hakivat muotoaan parisuhteiden ja perhekuvioiden ristipaineessa, en ollut niinkään kateellinen mutta yksinäinen joskus kyllä.

Maanantaista perjantaihin oli kiire. Viikonloppuisinkin, jos kävi hyvin. Jos kävi huonosti, perjantaista sunnuntaihin muistin olevani erilainen kuin muut. Luovuin jo vuosia sitten ajatuksesta, että koskaan kertoisin mahdolliselle partenerille olevani neitsyt. Halusin olla kaikkea muuta. Halusin myös kipeästi löytää selitystä neitsyydelleni. En uskonut olevani ruma. Monella ylipainoisella oli kumppani.

Moni heistä oli kaikkea muuta kuin neitseitä. Mutta kun lapsuuteni oli onnellinen ja sisarukseni varsin kykeneviä intiimeihinkin ihmissuhteisiin. Kuinka monta kertaa ajattelinkaan olevani sittenkin lesbo. Niin vinoon kasvanut vain, etten syystä tai toisesta saanut kiinni kiimantunteista naisia kohtaan. Kävin naisen kanssa treffeilläkin - oli ihan kivaa.

Koitin fantasioida naisista - epäonnistuin yhä uudelleen. Kun alkaa olla lähempänä kolmea- kuin kahtakymmentä, kadoksissa oleva seksuaali-identiteettikin tuntuu paremmalta vaihtoehdolta kuin seksuaalinen kokemattomuus. Olisin halunnut olla vasta myöhemmällä iällä itsensä löytänyt lesbo. En esipuberteetti-ikäisestä asti peiton alla sormijumppaillut neitsyt vailla mitään oikeaa syytä koskemattomuudelleen.

Vasta kolmekymppisenä ymmärsin suurimman haasteeni. Ei vain sellaisella tervehenkisellä "joo, joo, on tärkeetä rakastaa itteensä" -ajatuksella, vaan ihan oikeasti olisi elettävä sellaista elämää ja sellaisten ihmisten ympäröimänä, että voisi hymyillä peilikuvalleen. Olisi lopetettava anteeksipyytely ja himmailu ja kaikenlainen oman itsen vähättely.

Uskallettava ottaa vastuu omasta onnesta. Varmaan vasta myöhempiin ikävaiheisiin kuuluu yritys luopua self help -oppaiden kirjallisesta tyylistä. En ryhtynyt minätykkäilijäksi päästäkseni neitsyydestäni.

Mutta pääsin neitsyydestäni, kun olin reilun vuoden opetellut pitämään itseäni hyvänä tyyppinä. Parhaana mahdollisena minuna juuri nyt.

Ja miten tökerö klisee onkaan, että vasta kun tykkää itsestään, antaa muillekin siihen luvan. Ja miten totta tökeröimmät kliseet voivatkaan olla. Muusikko lisää varmuuden vuoksi hieman epävarmana reaktiostani silmää iskevän hymiön seuraavaksi viestikseen. Mutta minä pysähdyn ajattelemaan. En tiedä, uskonko universumin ihmeisiin, sielujen vaellukseen, karmaan ja muihin spirituaalisiin seikkoihin.

Mutta tiedän, että olen joogaharrastukseni myötä muuttunut myös ihmisenä. Olen paljon onnellisempi, hymyileväisempi, tasapainoisempi. Se sisällä aina ainakin säästöliekillä kytenyt viha ja katkeruus ihmisiin, jotka ovat satuttaneet minua joskus elämäni varrella, on kadonnut. Se turhautuminen kaikkeen negatiiviseen ja siitä stressaamiseen on lähes poissa.

Heh, huomaan jopa, että korvani alkavat vierastaa sitä kaikkein vihaisinta metallimusiikkia; sitä, jota ennen rakastin huudattaa nupit kaakossa, imien sen vihaa itseeni.

Olen alkanut uskoa, että kaikella on tarkoituksensa, ja että mitään ei tapahdu sattumalta. Minä en varmastikaan tavannut Muusikkoa sattumalta; sille oli joku tarkoitus.

Ja miten se tapahtuikaan juuri sillä hetkellä, kun olin reseptiivinen juuri hänen kaltaiselleen ihmiselle; sellaiselle, joka on myös löytänyt uusia arvoja ja arvoituksia omasta elämästään.

Kumpikaan meistä ei oikein tiedä, miksi meidän oli tarkoitus tavata. Minäkin uskon, että meidän sielumme ovat tunteneet toisensa kauan; miten muuten voi selittää sen täydellisen luottamuksen, turvallisuuden ja tuttuuden tunteen, mitä toisen seurassa kokee? Me olemme nyt tunteneet toisemme kuukauden. Ja tavanneet sinä aikana tasan kerran. Jo ensitapaamisella olimme, kuin olisimme tunteneet toisemme aina. Yhdessäolomme seksin ulkopuolella oli melkeinpä…rutiininomaista, luontevaa.

Kuin olisimme aina tehneet juuri niitä asioita yhdessä. Seksikin oli luontevaa, toki — mutta kaikkea muuta kuin rutiininomaista tai uutuudenkömpelöä, kuten usein uuden kehon kanssa tutustuessa. Tällä kerralla ei ollut päitten yhteenkolahduksia tai pähkäilyjä siitä, miten kovaa pitäisi tai uskaltaisi koskettaa. Tai asentoja, jotka eivät toimineetkaan. Ei tarvinut miettiä, näkyykö röllimaha asennossa x, tai roikkuvatko tissit asennossa y. Ei ehtinytkään miettimään; keskittyi vain siihen, mitä tunsi, mitä toinen sai tuntemaan.

Jos minulta kysyttäisiin, kauanko seksi kesti per kerta, en osaisi vastata. Mutta tiedän, että jälkeenpäin molempien kehot olivat kosteita; että sydän hakkasi kuin tuhatta ja sataa, ja että hiukset liimautuivat otsalle. Ja että molempia itketti ja nauratti samaan aikaan. En ole koskaan antautunut samalla tavalla. Enkä koskaan ottanut sitä, mitä haluan, yhtä määrätietoisen vaativasti, kyselemättä.

Olemme sittemmin kertoneet toisillemme asioita, joita edes partnerimme eivät tiedä. Olemme tunnustaneet toisillemme ne kaikkein epäsovinnaisimmat seksuaaliset fantasiamme — ja todenneet jakavamme samat fantasiat keskenämme.

Juuri ne fantasiat, joita ei uskalla koskaan sanoa ääneen, koska pelkää leimautuvansa. Juuri ne, joita Tyypit eivät koskaan tule kuulemaan. Koska emme uskalla kertoa. Muusikon kanssa uskallan melkein ihan mitä vaan, haluan melkein ihan mitä vaan.

On, kuin koko seksuaalisuuteni pakka olisi pistetty uusiksi, sekoitettu ihan eri järjestykseen jokerit mukana. Mulle on tullut semmonen olo, että mutsien oletetaan olevan jokseenkin epäseksuaalisia olentoja. Seksistä ei voi lapsen saavuttua puhua missään määrin suorasukaisesti ellei sitten ole tarkoitus tulla uudestaan raskaaksi ja toimitusta arvioida suhteessa tähän tavoitteeseen.

Nautinnon vuoksi mutsit eivät kumminkaan seksiä harrasta, koska selvästi se jotenkin vähentää kyvykkyyttä äitinä, tuona puhtoisena kaapumaiseen yöpukuun sonnustautuneena lapsen lohdukkeena, jonka minuus on lopullisesti toisia varten.

Ennen niin nätteihin tai jopa uskaliaisiin rintsikoihin puetut ja ihailua laajalti herättäneet bosat ovatkin nyt vain hanalliset maitosäiliöt ja aina mukana oleva matkatyyny. Ja alakerrassa ei tietenkään ole enää mitään nähtävää ja jos olisikin, niin miten sinne pääsee kun ne valtavat sloggit on levittäytyneet kaikkialle.

Ymmärtänette, että olen eri mieltä. En ole ikinä ollut näin sinut ja sovussa itteni kanssa, lemmen kohtaamiset olisi enemmän kun okei. Joten siis miksi, miksi nykyään kun näen unta kuumasta aktivistimiehestä, uni jää hailun romanttiselle tasolle. Pussailu on tietty ihan söpöö, varsinkin kutosluokkalaisista, mutta ei kai täs tartte nyt itte itteänsä ruveta sensuroimaan! Muut yrittää jo ihan tarpeeks. Että moro vaan alitajunta, tänä yönä meen seuraavalle pesälle. Ensitapaaminen jaksaa aina jännittää.

Olen valmiina kymmenen minuuttia ennen sovittua tapaamista. Pesen hampaat vielä kerran, purskuttelen suuvedellä. Tekisi mieli tupakkaa, mutta en halua polttaa, sillä Finassimies ei tupakoi; ja vaikka vakuutteleekin, ettei tupakointini haittaa, en halua tarjota tuhkakupin makua.

Pihaan pyörtää kivannäköinen Audi. Vedän pari kertaa syvään henkeä, puen aurinkolasit ja harppaan ulos. Finanssimies vilkuttaa ratin takaa. Astelen itsevarmasti autolle ja väännän kasvoilleni tervetuliaishymyn, jonka toivon naapureitten silmiin vaikuttavan sellaiselta, joka annettaisiin kollegalle.

Asiakastapaamisellehan tässä viattomasti ollaan menossa. Autossa tervehdimme koskettamatta koska naapurit ; Finanssimies pyörtää pihasta. Totean keskustelunomaiseen sävyyn, että minulla taitaa olla jo alushousut kosteina.

Finanssimies komppaa samaan sävyyn, että hänellä on ollut heräämisestä asti kestoerektio. Finanssimies vetää syvään henkeä, kun kuperran käteni hänen todistusaineistonsa päälle. Hotellihuoneessa katsomme toisiamme nanosekunnin nälkäisesti silmiin, huulemme löytävät toisensa ja Finanssimies vetää minut itseään vasten, puristaa kovaa ja painaa lantionsa lantiolleni.

Ensimmäinen kerta suudellessa uuden ihmisen kanssa voi ensin olla hakemista, yhteisen rytmin löytämistä. Tässä tapauksessa näin ei ole; suutelemme luontevasti, nälkäisesti ja täysin vaistojemme varassa, toisiamme mukaillen. Finanssimies riisuu paitani, vapauttaa minut hameestani ja ihastelee stay-uppejani samalla, kun painaa minut sängylle hellävaroen, mutta päättäväisesti.

Ottaa huulillaan lähikontaktia sisäreisiini, ja vetää yhdellä sulavalla liikkeellä alushousuni alas, heittää ne kärsimättömästi huoneen nurkkaan, ja painaa huulensa hävylleni; aloittaa kiireettömän työskentelyn, joka saa kehoni kihelmöimään.

En ole koskaan ennen ollut suuseksin ystävä ottavana osapuolena. Tästä lähtien olen ; mies tietää tasan tarkkaan, mitä tekee, eikä kiirehdi - kaikesta huomaa, että hän oikeasti nauttii hommasta. En kuitenkaan pysty rentoutumaan tarpeeksi kliimaksia varten; avitan hieman kädelläni samalla kun mies tunnustelee minua sisäpuolelta, katsoen minua intensiivisesti silmiin.

Hekuman lähestyessä mies nappaa minua ranteesta kiinni ja korvaa käteni huulillaan, auttaen viimeiset metrit maaliin. Painan hänen kasvojaan jalkoväliäni vasten samalla, kun kehoni jännittyy kaarelle; yritän olla huutamatta, mutta epäonnistun surkeasti. Ei sillä, että olisin uteliaana painanut seinää vasten lasin ja lasin pohjaa vasten korvan. Usko pois, heidän aktinsa äänet kantautuvat kotiini ilman kerrostalokyttääjän arsenaaliakin. Kerrostaloon kuuluvat elämisen äänet ja uskoakseni he yrittävät tehdä uutta elämää — tai ainakin harjoittelevat innokkaasti.

Juuri nyt heidän asuntonsa puolelta kantautuu jotain muuta, joukkio matalia miesääniä. Näen mielessäni peli-iltaa viettävän miesten joukon. Eilenkin villisti voihkineen emännän ääni on poissa. Antaa takaisin koko kuluneiden kuukausien mitalta, kuitata kalavelat kaikesta siitä tyhjänpäiväisestä kiihottumisesta vanhanpiian huushollissani. Miten kaunis onkaan ajatus siitä polttavasta tarpeesta, jonka kenties voisin seinän takana sytyttää. Matka minuksi on ollut pitkä ja kivinen. Vaikka tiedän, että rikottunakin voi olla rakastettu, niin aina se ei ole ollut helppoa.

Aikaisemmat väkivaltakokemukset ovat vaikuttaneet vahvasti siihen, millaisena olen nähnyt itseni ja kokenut itseni. Minun kehonkuvani on ollut vääristynyt. Olen vihannut kehoani siitä, että se on pettänyt minut ja siitä, että se on niin pitkään muistuttanut niistä vaikeista kokemuksista.

Silloin, kun raiskauksen jälkeen makasin kylpyhuoneen lattialla kippurassa ja toivoin ainoastaan kuolemaa, uskoin ainoastaan yhteen asiaan.

Siihen, että minä en selviä. Siitä petoksesta, mihin kehoni oli syyllistynyt. Kaikkein kauheimmalla elämäni hetkellä kehoni on toiminut täysin järjen vastaisesti.

Kaikkein kauheimmalla hetkellä kuulin huohottavan äänen päältäni kähisevän "sinähän pidit siitä" samalla, kun sisin tuntui räjähtävän kappaleiksi. Siksi minä vihasin kehoani. Oli vaikea ymmärtää sitä, että keho toimi ainoalla oikealla tavalla - piti minut hengissä. Raiskauksen ja abortin jälkeen ajattelin, että mikään valta maailmassa ei saa minua enää alistumaan kenellekään. Tai ylipäätään ihastumaan keneenkään.

Sitten, vuosien jälkeen, tapasin Miehen. Tavatessani hänet muistan ihmetelleeni, miten kenelläkään voi olla niin ystävälliset silmät. Taistelin vastaan, mutta en voinut sille tunteelle mitään. Ja pitkään ajattelin, että jos Mies saisi tietää, millainen minä oikeasti olen, hän ei enää haluaisi minua tai rakastaisi minua.

Se, mitä olen kokenut, ei määritellytkään minua naisena. Olin hänen silmissään kaunis, ihana, naisellinen. Olin hänen lähellään hellästi käsitelty, kainalossa pidetty, silitetty. Vähitellen opin myös sen, että seksiin ei kuulu toisen alistaminen, vahingoittaminen, oman nautinnon tavoitteleminen, vaan että se voi olla oikeasti kaunista, kahden ihmisen kaikkein intiimeintä vuorovaikutusta.

Yhteistä seikkailua ja löytöretkeilyä. Toisen jokaisen ihosolun rakastamista ja rakastetuksi tulemista. Hyvän olon tuottamista ja sen saamista niin, että lopputuloksena ei olekaan liuta itsesyytöksiä vaan raukea, hyvä olo. Olen kulkenut pitkän matkan yhdessä maailman parhaimman matkaoppaan kanssa. Olen ihmetellyt hänen viisauttaan ja hellyyttään. Iloinnut siitä, että hän on opettanut minut nauttimaan seksistä. Ja hyväksymään itseni, tämän kehon. Kun on ensin tullut rakastetuksi sellaisena kuin on, voi oppia rakastamaan itseään ja kehoaan sellaisena kuin on.

Miten toivoisin, että voisin huutaa niin kovaa, että kaikki kuulevat sen: Traumakokemusten vääristämästä minäkuvasta on mahdollista vapautua. Hellillä kosketuksilla on valtavan suuri korjaava voima.

Rikottunakin voi olla rakastettu, hellästi rakastettu ehjemmäksi. Joskus sitä kuulee, kuinka bloggaajien elämä on blogin perusteella sellaista kateutta herättävää kiiltokuvaa. Oletan, että minun osaltani se ei kai? Pähkäilin, onko kierrätysryhmästä 3 eurolla! Kun tulin kotiin, vahvat kädet riisuivat minulta sen mekon ja päädyin valkoisille lakanoille harrastamaan seksiä kuuman miehen kanssa, joka muuttuu minun silmissäni vuosi vuodelta vain kuumemmaksi ja joka saa minut unohtamaan, että minulla on plus kahdeksan kiloa ja raskausarvet.

En osannut mitään, nauratti ja tuli ihan sairas hiki. Auton radiosta kuului Oasiksen Wonderwall. Olin niin onnellinen, että teki mieli itkeä ja ehkä vähän itkinkin. Lapset katsoivat uutta, kirjastosta lainattua Titi-nalle-dvd: Alakerrassa leijui ihana tuoksu; Joel oli tehnyt minulle lautaselle valmiiksi munakoisoherkkupöperöä. Kyllä, minun elämäni on juuri nyt täydellistä.

Ylitsepursuilevan rinnassakipuilevantunteisen ylikuplivan onnellista. Minulla on maailman rakkaimmat lapset ja rakkain mies. Vielä pitäisi jaksaa kuukausi yhteisessä asunnossa eksän kanssa. Ajattelin ensin, että kyseessä on helppo nakki! Seksi, pussailu, halailu ja muut kämppiskoodiin kuulumattomat menettelyt jäädytetään siihen saakka kunnes määräaikaiseksi muuttunut sopimuksemme päättyy.

Elämme toisiamme kunnioittaen yhteisessä kodissa, kunnes aikuismaisten jäähyväisten jälkeen saattelen hänet ovestani ulos ja jatkamme omia elämiämme säilyttäen jäljellä olevan herkän ystävyyssuhteen. Ongelma ei sinänsä ole eksä itsessään vaan se, että minä haluan varjella häntä.

Oman elämän tauolle pistäminen ei ole vaihtoehto, mutta sinkkuelämän täysimittainen eläminen on hieman haastavaa, kun nurkissä pyörii ex-mies, jolle ei halua uuden elämänsä jokaista käännettä avata. En viitsi kertoa rehellisesti olevani menossa treffeille vaan menen "Annikalle". Hän luulee, että elän täydessä seksilakossa, mutta oikeasti laitan oven turvalukolla kiinni ja kaivan vibraattorini esiin joka kerta, kun mies poistuu asunnosta.

Jos mies ei poistu kotoa, makaan suihkun lattialla ja pidän käsiä suun edessä, jotta orgasmi ei kuuluisi kylppärin oven läpi. Tai nautin omista sormistani miehen nukkuessa 10 sentin päässä samassa sängyssä.

Viestittelen monien eri miesten kanssa yhtä aikaa pikkupöksyt märkinä. Kysyessä tietysti vastaan, että  "Annika" tekstailee. Meidän välillämme ollut intohimo on kuollut, raiskattu jääpuikolla takaapäin ja työnnetty silppuriin. Sitä ei enää ole.

Harmi vain, että kun tietoisuus kaikista muista saatavilla olevista miehistä tavoitti yläpään, heräsi myös alapää pitkään jatkuneesta horroksestaan ja ryhtyi sykkimään jokaiselle vastaantulevalle miehelle. Usein kuuluu puhuttavan miehistä, jotka ajattelevat alapäällään, mutta pystyn tällä hetkellä allekirjoittamaan sen, että kaikki aivotoiminta on minullakin siirtynyt pikkupöksyjen pitsiparatiisin hellään huomaan.

Monet sinkkunaiset valittelevat, että nettitreffailu ei ole heidän juttunsa. Ei sieltä varmasti täyspäistä aviomiestä löydy, mutta koska aivotoimintani on keskittynyt alapäähäni, kohderyhmäni tietysti on auttamatta laajempi. Laitoin eräälle kivan oloiselle nuorelle miehelle viestiä, mikä johti siihen että lähdin eilen käymään  Annikalla. Kipitin lempipubiini tapaamaan nettitreffimiestä.

Jännitti niin, että pissat olisivat varmasti lirahtaneet housuihin, ellei alapääni olisi turvonnut umpeen seksinpuutteesta johtuneen jatkuvan kiihotustilan takia. Hain tiskiltä oluen ja siirryin nurkkaan, jossa mies oli ilmoittanut istuvansa. Naamani levisi hymyyn, kun näin että deittini oli komeampi kuin olin uskaltanut ajatella. Halasin, istahdin vastapäätä ja aloin jutella. Kikatin, vaikken ikinä kikata.

Ihan kuin olisin jo saanut, vaikka olimme jutelleen vain hyvin yleisistä jutuista. Ei mennyt kuin puoli tuntia, kun löysin itseni miehen vierestä, kädet tiukasti vyötärölläni. Perhoset heittivät rallia mahassa ja päässä vihmoi. Molempia nauratti, koska fiilis oli niin hyvä. Kaikesta huolimatta aivoni piipittivät viimeisiä hätähuutoja vaginan hirmuvallan alta, ja päätin jatkaa miehen kämpän sijasta turvalliseen kotiin.

Pelkäsin, että mikäli ensimmäinen sinkkuseksikerta on huono, pelotan itseni takaisin parisuhde-elämään jonkun IKM: Sinkkuseksi on asia, joka on ollut minulle tähän saakka ollut suuri tuntematon. Joskus niinä lyhyinä sinkkuaikoinani olen hankkinut seksiä iskemällä miehen baarista jumalattomassa humalatilassa, joten onko ihme että olen mieltänyt sinkkuseksin asiaksi josta jää käteen vain paha mieli ja hyväksikäytetty olo. Olen aina tarvinnut tunnetta siitä, että mua arvostetaan ja että musta pidetään ihmisenä.

En osaa suhtautua ihmisiin objekteina, joten tuntuu erityisen pahalta tajuta olleensa toiselle vain se rojut ränniin-tyylinen ratkaisu, jonka voi koeajon jälkeen heittää pois kuin roskan. Luulen näiden huonojen kokemusten olleen yksi iso osatekijä siinä, että olen seilannut pitkästä parisuhteesta toiseen. Sinkkuelämä suhteiden välissä on ollut ihan olemattoman lyhyt ajanjakso ja olen aina napannut sen ensimmäisen miehen, joka herättää mussa ihastumisen tunteet.

Jollain tapaa olen ajatellut saavuttavani parisuhteessa kaipaamani arvostusta, seksikkääksi itsensä tuntemista ja sitä että mua halutaan. Tähän mennessä olen tuntenut itseni parisuhdeseksissäkin vialliseksi ja pitkässä juoksussa olen aina ollut se, joka on jäänyt kärvistelemään puutteessa, kun toinen on ollut tyytyväinen kerran kuussa tapahtuvaan peitonheilutteluun.

En ymmärrä näitä "tavallisia suomalaisia miehiä" , jotka menettävät seksinhalunsa alle vuoden seurustelun jälkeen! Vai onko kyse siitä, että monogamia ei yksinkertaisesti toimi? Ainakin kun ottaa huomioon oman aktiivisuuden ja vertaa sitä tarjokkaiden määrään Edellisessä postauksessa kerroin miehestä, jonka kanssa kävimme tutustumassa. Juttu on siitä saakka ollut suhteellisen levotonta, ja meikäläisellä on pikkupöksyt pyörineet jalassa siihen tahtiin, että jotain oli tehtävä. Puhelin kauniiseen käteen, ja pian olikin illaksi tällit sovittu, moraali unohdettu ja töistä luistettu.

Homma eskaloitui heti treffien alkutaipaleella, ja voin kertoa että tämän tytön naamalla ei ole pitkään näkynyt niin maireaa hymyä kuin tunti treffien alkamisen jälkeen. Olen yrittänyt etsiä hyvää seksiä pelkästään  parisuhteista ja kännitoilailuista. On kuitenkin käynyt valaistuminen. Seksi on aina joko hyvää tai huonoa, riippumatta siitä tapahtuuko se sinkkuna vai parisuhteessa.

Paskaa parisuhdeseksiä harvoin saa muutettua hyväksi, mutta sinkku voi aina vaihtaa huonoa seksiä tarjoavan miehen parempaan. Aikaisemmin luulin, että pahinta on se aika, kun edellisestä tyydyttävästä seksikerrasta on pitkä aika ja tiedät muutaman päivän kuluttua saavasi ihan uutta melaa mekkoon.

Uusi seksipartneri jota et ole vielä koeajanut, mutta josta on kovat odotukset, on ihan äärimmäisen kuuma ajatus. Mikäli oletetaan, että tunteiden määrä on vakio, mutta tunteet itsessään vaihtelevat, ensimmäisen yhteisen seksikerran odottelua edeltävinä päivinä tunteet jakautuvat suunnilleen näin:. Kuinka väärässä voi nainen olla. Nuorempi kundi paukutteli mut henkisellä ja fyysisellä tasolla siihen tilaan, että pystyin vain läähättämään sängyllä kuin luontodokkarin paahteessa makaava petoeläin.

Henkisellä tasolla tyydytetyksi tuleminen ei tarkoita romanttisia tunteita - niihin en usko vielä kykeneväni, sillä ne tuntuvat kuolleen edellisen parisuhteen myötä. Tarkoitan sitä tunnetta, kun tuntee olonsa mielettömän seksikkääksi ja halutuksi. Kundilla on pokkaa tuijottaa mua häpeilemättä. Mulla vastaavaa häpeilemättömyyttä ei vielä ole, koska muhun on jo pienenä tyttönä istutettu se ajatus, etten mä ole fyysisesti viehättävä.

Tuntuu vaikealta varsinaisesti vietellä ketään. Tykkään miellyttää, mutta en kykene vielä katsomaan toista suoraan silmiin kovin pitkään, koska päässä alkaa liikaa tykyttää ajatus omasta epäviehättävyydestä. Tykkään ihan suunnattomasti, kun toisella on pokkaa munkin edestä.

Pystyy vain katsomaan suoraan silmiin ja toteamaan, että "mä en tiedä miten sä tuon teet, mutta se näyttää ja tuntuu helvetin upealta. Hyrrään kuitenkin sisäisesti kuin katti, joka on saanut kermaa.

Tämän takia mä tarvitsen klikkauksen tunnepuolella. En pysty heittäytymään, jos en koe että toinen on valmiina nappaamaan kiinni. Anna mä kosken siihen. Kun oma seksuaalisuus on pitkään elänyt tietynlaisessa horroksessa, tunnepuolen pieni klikki tuntuu nostavan sen uuteen kukoistukseensa.

Nyt kun tietää, kuinka tyydyttävää menoa on tiedossa seuraavilla kerroilla, tunnejakauma lienee seuraava:. Työskentelystä ei tuntunut loppuviikosta tulevan yhtään mitään. Imitoin kahvihuoneessa miespuoliselle työkaverilleni laiturilta veteen hyppäävän internet-koiran tragikomedista liikerataa.

Työkaverin katse käväisi nopeasti hypähtävissä rinnoissani, ja mun pöksyt valahtivat saman tien niin märiksi että yleinen olotila muuttui lähestulkoon epämukavaksi, kun keho huusi fyysistä tyydytystä N Y T. Himon jyllätessä näen jokaisen miehen pelkkänä peniksenä. Joudun katsomaan töissä testosteronihuuruisia tappeluvideoita ja kuuntelemaan ruotsalaista bassojytkemusiikkia, koska ne tuntuvat olevan ainoat helpottavat tekijät tässä olotilassa.

Selkeä rytmi ja testosteroni tuntuvat jokaisessa muodossaan olevan minulle tällä hetkellä huumetta, jota imppaan kuin paraskin narkkari. Tämä panetus tekee minut hulluksi. Viimeisellä aukeamalla vielä juttua Hermannin diakoniatalon vähävaraisten toiminnasta - ai se on toi ruokatarjoilu, minkä takia siinä edessä joskus parveilee porukkaa, kun huristetaan Silvan kanssa sporalla ohi Ja meni jo viikko sitten!

Olo on aika häkeltynyt. Tiedän, että monissa lehdissä mietitään nykyään tarkkaan niiden kuviteltu kohdelukija, tyyliin: Perheeseen kuuluu myös kaksi lasta". Kirkosta vieraantunut, mutta ei silti eronnut. Perheeseen kuuluu myös  pakanavauva ja ateistimies". Kiva kun löysit lukemista. Ehkä joku toimituskunnasta saattaisi vähän myöntääkin, että kohdennettuja juttuja on tehty ;.

Mutta muuten ite tykkään että tuo lehti oikeasti rohkeasti seuraa aikaansa ja puhuu siitä, mikä on tärkeää. Siksi se myös tuntuu siltä, että tavoittaa lukijansa. Vaikka olen ite kirkon duunissa ja teologi, niin ennen kaikkea olen viestintäihminen ja olen jatkuvasti kiristelemässä hampaitani, koska suuri osa kirkollisista julkaisuista on niin huonoja. Yleisönosasto on parhaimmillaan viihdettä. Ja veikkaan, ettei toi sun kohdepersoona menny yhtään pieleen.

Kuten Hemuli yllä vakuuttikin, pyrimme lehdessä samanlaiseen lopputulokseen joka viikko. Mutta täytyy myöntää, että kohderyhmää ei ole ehkä niin tarkasti mietitty.

Tekijöissä tosin on monenikäistä ja monenlaisilla mieltymyksillä varustettuja toimittajia, joten sen takia stadilaiset löytävät lehdestä mieluista luettavaa. Lähtökohta on tehdä stadilaiselle ja kirkkoon kuuluvalle mielenkiintoista lehteä. Ohhoh, tunnin kuluessa postauksen tekemisestä tämä oli siis bongattu jo lehden toimituksessakin! D Huh huh sentään! Ja totta puhuen olen vähän loukkaantunut siitä, että vaikka olemme molemmat kirkon jäseniä, lehti tulee vain miehen nimellä.

Pitääpä kaivaa tuo viimeisin numero takaisin käsittelyyn, Lähi-idän konflikti on ikään kuin meitsin heiniä. Virallistin meidän suhteemme viime viikolla ja liityin lukijaksesi. No ei vaiskaan, en vaan ollut noteerannut koko namikkaa aiemmin. Hah, niin samaa mieltä. Paitsi meillä minä ateisti olen se, joka lehden kahlaa joka keskiviikko tai viimeistään viikonloppuna. Ihan jo lehden puolesta mies saa mieluusti maksaa kirkollisverojaan ;. Unohdit mainita viimeisen sivun loppuhuipennuksen, kantaa ottava ajankohtainen kuva, joka taatusti löytyy seuraavan viikon keskusteluista: Liisa, lehti tulee talouden vanhimman nimellä ;.

Meillä lehden saaja muuttui, kun erosin kirkosta. Hih joo tuosta "lehti tulee miehen nimellä" -loukkaantumisesta No siis minähän vetäisin joskus aikoinaan totaalihernarit nenääni juurikin tuosta samasta asiasta: Kirjoitin sinne tiukan palautteen aiheesta "ei ole ihmekään että kirkko ei kiinnosta nuoria jos olette näin vanhoillisia bla bla bla". Sieltä tuli aika pian oikein ystävällinen joskin sen oloinen, että asiaa on jouduttu perustelemaan aika monesti aikaisemminkin vastaus, että lehti tosiaan lähetetään talouden vanhemman henkilön nimellä - mutta että voivat toki siirtää sen minun nimiini: Tuosta tulee ihan mieleen se kerta, kun couscousissani oli ötököitä ja soitin vauhkoontuneena kuluttajapalveluun ja Mutta okei se onkin sit aika eri tarina: Meille vantaalaisille tulee Vantaan Lauri ja olen ilolla lukenut sitä monen vuoden ajan.

Tampereella asuessani ärsyynnyin sikäläiseen lehteen, jossa oltiin hyvin konservatiivisia. No niin, hyvä että tähän kenen nimellä lehti tulee -asiaan tuli selvyys.

Voin hyvillä mielin lukea tästä lähin. Kotimaa-printtilehti on myös hyvä, siellä on tosin joukossa enemmän kirkon sisäisiä juttuja, jotka ei välttämättä kiinnosta kirkosta vieraantunutta. Mut kannattaa vilkaista, jos jossain törmää.

Provosoivia otsikoita ja verkkokeskustelu sellasta ihanaa suomalaista, jossa paheksutaan, taivastellaan ja tuomitaan toisia helvettiin. Tosin sielläkin on vähän saatu aisoihin keskustelukulttuuria. Mutta seilläkin voi viihtyä, jos pystyy suhtautumaan änkyrämielipiteisiin hyvänä campina. Ja ainakin uutsoinnissa siellä kirjoitetaan kirkkoa puhuttavista asioista kansantajuisesti eikä niin haudanvakavasti. Kiva, että teit kirjoituksen aiheesta. Ihmisläheisiä, monenlaisista asioista tehtyjä juttuja erilaisista näkökulmista.

.. Hei, olen 13 vuotias "tyttö": Hän uskoo olevansa oikeassa kaikessa mitä sanoo, ja on muutenkin hiukan ylimielinen. Mulle on sanottu, ettei musta koskaan tule oikeasti miestä, ettei sukupuolta voi vaihtaa, että pitää ymmärtää jos kumppani haluaa jättää mut, että mun pitäis elää naisena, ja että mulla on vikaa päässä kun en pystynyt tykkäämään seksiseuraa rovaniemi naintivideot gay kehostani, ja että tuntuu muista pahalta mitä teen nätille keholleni. Näen mielessäni peli-iltaa viettävän miesten joukon. Joskus sanat sattuvat todella pahasti.

Homoseksuaaliseen sexi treffit kesämekko netistä

Risteilyllä ei tunnetusti olla tai ainakaan silloin oltu kovin tarkkoja siitä, keille ostetut drinkit päätyvät, mikäli ostaja itse on täysi-ikäinen.

Drinksua tuli siis pöytään ja mehän juotiin ihan kaksin käsin sillä vähällä kokemuksella, mitä muutaman viimeisen vuoden aikana oli ehditty kartuttamaan. Jossain vaiheessa tuhannen tuiterissa eksyin muusta porukasta ja varmaankin olin omaan hyttiini menossa — mutta en osannut navigoida laivan sukkulaisilla käytävillä. Eksyin ja pyörin ympyrää kuin vajakki rotta labyrintissä, sähköiskut ja makupalat vain puuttuivat.

Perinteisen Ö-kannen sen autokannen alapuolella sijaitsevan, jonne ensimmäiseksi kuolee ja joka ensimmäiseksi lukitaan kun osutaan jäävuoreen; sen joka on täynnä rottia ja duunareita ainakin jos Titaniciin on uskominen meiningin mukaan joka toisessa hytissä oli hyttibileet. Haahuilin päämäärättömästi edestakaisin eikä humala helpottanut orientointia.

Sahasin varmaan samoja käytäviä tusinan kertaa, kunnes eräästä hyttibilehytistä kuului huikkaus. Tyttö heitti juopuneet astetta ja meni. Hytissä oli kolme vanhaa miestä lue: Ja pöytä täynnä pulloja. Pyysivät sisälle, tarjoutuivat tarjoamaan juotavaa. Muistan vielä että epäröin; jos lapsena ei vierailta sediltä saanut ottaa karkkia, saattoi samaa logiikkaa soveltaa kyseiseenkin tilanteeseen?

Päädyin kuitenkin hyväksymään kutsun, sillä miehet olivat siististi pukeutuneita no joo, niin oli Brad Easton Ellisin American Psycho kin ja tietysti kuvittelin vuotiaan naiviudella olevani jotenkin tilanteen tasalla. Miehet yllyttivät juomaan ihan mitä vaan ihan niin paljon kuin vain halusin. Olin rehellisesti sanottuna jo ennen hyttiin menoani melko riskeissä myötälaitaisissa, ja tarjottu viina jysähti päähän kuin viiden kilon leka; ja siinä vaiheessa kun ryhmän "alfauros" kellisti minut sängylleen ei minusta ollut vastaan panijaksi.

Sanoin kyllä selvästi etten halua, mutta eihän mies kuunnellut, oli niin vahvakin. Silloin mentiin eikä meinattu; mekko ylös, sukkahousut alas.

Jännää, miten sitä muistaa pieniä yksityiskohtia. Mies maistui vanhalle valkosipulille ja suudelmat tuntuivat epämiellyttäviltä, rajuilta; satuttivat. Miehen parransänki hiersi ikävästi. Ja miehen kaverit viereisestä punkasta katsellen kannustivat miestä jatkamaan, menemään pidemmälle. Jälkeenpäin minut hätistettiin heti hytistä. Muistan horjuneeni seinästä tukea ottaen, turvonnein huulin, revennein sukkahousuin. Ja että minut ohittava vanhempi pariskunta katsoi minua paheksuvasti.

Löysin hyttini ja itkin itseni uneen. Aamulla en enää muistanut koko tapahtunutta — nämä mukavat muistot arkistoitiin huolella mielen syvimpiin sopukoihin ja säästettiin monen vuoden päähän kunnes ne kosahtivat tajuntaan varoittamatta, yhtäkkisenä tunnevyörynä joka sai minut fyysisesti melkein voimaan pahoin. Traumaattiset asiat ovat siinä mielessä kurjia, että ne, kuten sanoit, arkistoituvat johonkin syvälle pitkiksikin ajoiksi, mutta voivat sitten myöhemmin laueta mielikuvina, painajaisina, kehollisina tuntemuksina ylivireystilana , omakuvan vääristymisenä jne.

Kehomuisti on yllättävän vahva. Lohdullista kuitenkin on se, että niiden käsittelyyn on saatavilla tukea. Eikä sitä polkua tarvitse käydä yksin. En pysty käsittämään tuollaisia miehiä, yleistetään nyt miehiin, kun niin ne useimmiten ovat. Pahoin alan voimaan myös, jos elokuvissa esitetään näitä tapahtumia. Pahinta on, kuinka paljon tällaista tapahtuu! Itse tunnen monta naista jotka ovat samaan tapaan raiskattu.

Eli nämä "miehet" eivät voi olla yksittäistapauksia vaan heitä on monta. Sinunkin tapauksessa ne kaverit kannustivat, kukaan ei sanonut stop. En tiedä oletko ajatellut tuota tapausta raiskauksena, mutta sehän on, ihan oppikirjaraiskaus..

Tuollaisia tapahtuu varmasti ihan hirveästi, ja uhri ei välttämättä edes tajua että on tapahtunut joku rikos Olen pahoillani, että jouduit kokemaan jotakin noin hirvittävää, koska kenenkään ei koskaan pitäisi.

Tottahan se on, että kyseessä on raiskaus, kuten moni on jo huolissaan todennutkin. On todella rohkeaa jakaa näin synkkä ja pahaa oloa aiheuttanut kokemus; näistä asioista puhuminen on monelle todella vaikeaa ja jatkuva hiljaisuus ainoastaan ruokkii kulttuuria, jossa tällaiset tilanteet lakaistaan huoletta maton alle. Kiitos siis pelottomasta avoimuudestasi. Sen haluaisin kuitenkin mainita, että tällaisten tekstien lukeminen saattaa olla traumaattista joillekin vastavaa tai jopa pahempaa kokeneille.

Kun näin vaikeista asioista kirjoittaa julkisella foorumilla, kannattaa suosia tuttua ja turvallista trigger warning -käytäntöä. Näin lukija ymmärtää jo ennen varsinaisen tekstin alkua, että luvassa on raskasta ja pahimmassa tapauksessa ahdistus- tai paniikkikohtauksia laukaisevaa materiaalia.

Toivottavasti tämä lisäystoive ei aiheuta pahaa mieltä tai muuta. Muille kommentoijille kanssa iso kiitos tuesta ja sori kun en kommentoinut aikaisemmin - pukkasi ulkomaankeikkaa ja wifi vain hotellihuoneessa.

Luin tämän postauksen jo eilen, mutta jätin silloin kommentoimatta, koska aihe tuntui liian omakohtaiselta. Tänään näissä kommenteissa on tullut esiin hyviä pointteja, joten rohkenen nyt itsekin sanoa oman mielipiteeni.

Minulle kävi jotain vastaavaa - ei täysin, koska kyse ei ollut vieraasta henkilöstä eikä edes humalasta. Yhteistä oli, että minäkin sanoin ei, mutta sillä ei ollut merkitystä. Se, mikä minut teki tätä lukiessa surulliseksi, oli otsikointi. Ajattelin sen perusteella, että kyse olisi jonkin seksikerran kuvauksesta, kuten aiemminkin.

Mutta tuo, mitä kuvasit - ja mitä minulle tapahtui - ei ollut seksiä. Se oli hetki, joka määritti minut uudelleen ja minkä jälkeen mikään ei ole enää samoin. Jälkikäteen olen tuntenut syyllisyyttä enemmän kuin vihaa: Tiedän kuitenkin, ettei se ollut mun vika.

En olisi voinut mitään. Ihastukseni kohde sanoi, ettei ikinä voisi tykätä tytöstä sillä tavalla. Ja muut sanoivat, etteivät voisi olla henkilön kanssa koska heillä on pelko ihastumisesta. Mainitsin sitten siinä jotain, että minua ei haittaisi, vaikka ystäväni olisi lesbo ja heti kaikki syyllistivät.

Haluaisin kertoa tästä jollekin mutta en uskalla koska juorut leviäisivät heti näin pienellä paikkakunnalla. Epäilen että kaverini alkavat kohta jo epäillä jotain. En haluaisi olla yksin tämän asian kanssa mutta menettäisin kaikki ystäväni siinä samassa. Enkä halua vielä kertoa vanhemmillekaan. Olen ihan pulassa mitä mun pitäisi tehdä? Olen nuori opiskelija poika, jolla on ainakin tällä hetkellä elämässään vakava ongelma.

Olen seksuaalisesti kokematon rumuuteni takia ja tämä on saanut minut pohdiskelemaan. Olen jo 6-vuotiaasta asti ymmärtänyt mikä on hetero, homo, bi jne. Kuitenkin hieman kasvettuani ja mentyäni kouluun, mikään muu ei muuttunut, kuin, että aloin käydä rumaksi ja lihavaksi ja kaikki tytöt alkoivat minua siitä huomauttamaan, niinkuin se olisi heille tärkeää.

Siitä minulle kehkeytyi jo varsin nuorella iällä vahva naisviha, joka vaivaa minua nykyäänkin. Kiinnostukseni ja uskoni siitä, että voisin, joskus vielä naisen itselleni saada ei kuitenkaan mennyt miksikään. Tänä vuonna kuitenkin olen huomannut itseäni järkyttävä seikan, nimittäin en ole enää ollut kiinnostunut tytöistä ja naisista vaan enemmän miehistä, enkä pidä siitä. Mitä voisin tehdä asialle? Miten voin muuttua takaisin ennalleni? Syytän tästä useita naisia, koska siinä iässä olin siinä tilassa, että olisin voinut ollakkin seksuaalinen naisen kanssa, mutta kukaan ei hyväksynyt minua ja nyt he ovat pilanneet seksuaalisuuteni.

Mieluummin elän loppuelämäni aseksuaalina tai tapan itseni, kuin, että olisin homo. Tämä haittaa minun arkielämää, perhe-elämää, koulunkäyntiäni, kaikkea. Kertokaa miten voisin olla hetero jälleen ja olla vapaa homoseksuaalisista haluista Lue vastaus.

Olen vuotias Panseksuaali poika ja minulla on ongelma. Käyn kristillistä koulua, jossa opettajat julistavat kuinka homous, bi-henkisyys jne. En itse ole hirveän uskonnollinen henkilö mutta pelkään muiden ihmisten, etenkin ystävieni suhtautumista suuntautumiseeni, ja myös tietenkin vanhempieni aatteita asiasta.

Isäni ja äitini ovat eronneet, kun olin pieni. Äitini on suvaitsevainen henkilö mutta isästäni enkä isäpuolestani voi olla niin varma. En halua rikkoa perhettäni yhtään enempää, mutta haluan kuitenkin olla oma itseni.

Koulussa en voi kertoa edes luottohenkilöilleni, koska en uskalla ja koska olen oppinut kantapään kautta että koulussani MIKÄÄN ei pysy salaisuutena pitkään. Olen nyt myös yhdeksännellä luokalla ja olen ensi vuonna muuttamassa toiselle paikkakunnalle opiskelija-asuntolaan. Kannattaisiko minun "tulla ulos kaapista" siellä, vai odottaa että olen täysi-ikäinen ja kertoa sitten kaikille?

Oon vuotias tyttö ja oon lesbo. Mulla on kaks "ongelmaa" ja toivon et saisin täältä jonkinlaista apua. Kerroin lesboudestani vanhemmilleni keväällä , mutta sen jälkeen he eivät ole ottaneet asiaa kertaakaan puheeksi. En ole varma johtuuko se siitä, että he ovat unohtaneet asian, että he eivät halua uskoa asiaa ja luulevat sen olleen jokin ohimenevä vaihe vai siitä että häpeävät minua.

Pitäisikö minun puhua heidän kanssaan asiasta vielä uudestaan? Joskus kun olemme kotona ja katsomme televisiota, isäni saattaa ottaa kaukosäätimen ja vaihtaa kanavaa sanoen "homojen hommaa". Se loukkaa minua, mutta en uskalla sanoa hänelle mitään siitä.

Kannattaisiko minun kuitenkin ottaa asia puheeksi? Olen mies,mutta haluaisin olla nainen. Olen kärsinyt pitkään myös masennuksesta. Vaimo sanoo ettei ala naisenkanssa elämään. En tiedä miten selviän tästä tilanteesta.

Pelkään jääväni yksin jos lapsetkin välillä lähtevät äidin luo. Ei ole ystäviä eikä kaverieta Lue vastaus. Olen ollut kiusattuna pitkään. Kiusaaminen on ollut sellaista tavallaan pientä mutta minulle tulee aina paha mieli. Vaihdoin siis viime keväänä koulua mutta tämä pieni kiusaaminen on silti jatkunut. On esimerkiksi hieman pilkattu, keksitty nöyryyttäviä lempinimiä, kommentoitu ulkonäköä.

Kiusaajat ovat luokkani suosituimpia poikia. Pitäisikö minun puhua äidilleni? Miten saan kiusaajat kuriin? Olen vuotias tyttö ja minulla on neljä pienempää sisarusta, joista vanhin on 15 ja nuorin 6. Olen kertonut olevani kiinnostunut myös tytöistä vanhemmilleni, mutta en sisaruksille. En ole koskaan seurustellut, joten en voi kertoa vain tuomalla tyttöystävää kylään. Miten lapsille olisi hyvä kertoa asiasta?

Minusta on alkanut tuntumaan, että olisi kuitenkin kiva saada jakaa asia heidänkin kanssaan. Olen hyväksynyt itseni panseksuaalina jo hyvin kauan aikaa sitten, mutta olen alkanut miettiä suuntautumistani uudelleen.

Pojat kiinnostavat minua romanttisesti, mutta en pysty edes kuvittelemaan seksiä heidän kanssaan. Myöskään tyttöjen kanssa en pysty menemään pussailua ja kuhertelua pidemmälle, mutta haluan kuitenkin harrastaa seksiä enemmän tyttöjen kanssa.

Eli siis pojat ja tytöt kiinnostavat molemmat romanttisessa mielessä, mutta vain tytöt kiinnostavat seksuaalisessa mielessä, eivätkä heistäkään ketkä tahansa, vaan ainoastaan ne, joihin minulla on kehittynyt tunteita ajan kuluessa. Eli olen täysin pihalla suuntautumisestani, vaikkei se ihmistä määritäkään mitenkään. Minun on myös erittäin hankala ilmaista seksuaalinen suuntautumiseni vanhemmilleni, vaikka tiedän heidän olevan täysin seksuaalivähemmistöjen puolella.

Pelkään kuitenkin heidän reaktioitaan mahdolliseen tyttöystävään. Isä on tukenut minua jokaisessa päätöksessäni ja jopa auttanut siirtymään esimerkiksi kasvissyöjäksi, mutta silti kaapista tulo on kauhistuttava ajatus. Lisäksi pelkään, etten saa haluamaani työpaikkaa, jos olen kotikaupungissani avoimesti panseksuaali, vaikka seksuaalisen suuntautumisen pohjalta ei saisikaan syrjiä.

Olen kyllä ulkona kaapista kaikille kavereilleni, mutta en ole uskaltanut kertoa kenellekään muulle aikuiselle kuin parhaan ystäväni äidille suuntautumisestani. En tiedä miten ottaisin asian hienovaraisesti puheeksi vanhempieni kanssa, joten olen hieman pulassa.

En haluaisi muuttaa kesän jälkeen pois kotoa ilman, että vanhempani tietävät että saatan tulla käymään tyttöystävän kanssa. Ihanaa, että löysin tällaisen neuvontasivuston. Olen vuotias tyttö ja koen olevani lesbo. Joskus nuorempana pidin myös joistain pojista, mutta tunteeni eivät koskaan olleet yhtä vahvoja kuin tyttöjä kohtaan.

Fantasioin aina pelkästään naisista, katselen heitä kadulla, ja haluaisin näyttää hyvältä heidän silmissään. Haluaisin kovasti seurustella tytön kanssa, kaipaan läheisyyttä ja seksiä, välillä tuskastuttavan paljon. Olen kuitenkin kaikessa täysin kokematon, eikä mahdollisuuksiakaan ole ollut Joskus pelkäsin, että en oikeasti olekaan lesbo, vaan tämä fantasiointi on seurausta siitä, että en tunne myöskään miehiä tai miehen kehoa, ja tunteet on helpompaa kohdistaa omaan sukupuoleeni.

Eikö tämä kuitenkin kuulosta lesboudelta? En vihaa miehiä, mutta he ovat seksuaalisessa ja romanttisessa mielessä tylsiä, vaikka osa onkin esteettisesti hyvännäköisiä. Haluankin olla lesbo, sillä naiset ovat niin ihania Suurin ongelmani on paras ystäväni, jolla on vahva kristillinen usko. Hän sanoo, ettei vihaa homoseksuaaleja ihmisinä, vaan vihaa heidän harrastamaansa syntiä, mutta myös se tuntuu pahalta. Hän vihaa asiaa, joka on todella suuri osa minua.

En meinannut kestää juttuja, joita hän jakoi somessa avioliittoäänestyksen aikoihin. Kaiken lisäksi olin vuosikaudet ihastunut, suorastaan rakastunut häneen, noin -vuotiaana.

Tunnustin tunteeni vuotiaana, ja vasta tämän jälkeen ystäväni "homoviha" alkoi. Yläasteella hän oli sen kanssa paljon aggressiivisempi, mutta nyt hieman rauhoittunut. Hänellä on jopa muitakin ei-heterokavereita. Hän on valittanut minulle, kuinka ihmiset eivät hyväksy hänen mielipiteitään, ja häntä kiusataan ja syrjitään niiden takia. Jotkut ovat tainneet pistää välitkin poikki.

En tiedä, mitä sanoa tällaiseen. En ole enää rakastunut, mutta pidän hänen seurastaan, enkä halua hylätä häntä. Kuitenkin nykyään hänen ajattelemisensa ahdistaa, ja tunnen jopa vihaa. Hän uskoo olevansa oikeassa kaikessa mitä sanoo, ja on muutenkin hiukan ylimielinen. Kannattaako jatkaa ystävyyttä joka ahdistaa näin paljon?

Pelkään, että joskus räjähdän hänelle ja huudan kaikki ajatukseni ulos. Toisaalta ystävyydessämme on paljon hyviä puolia, ja jos katkaisisin sen, menettäisin varmaan koko lapsuuden kaveriporukkani. Asun hyvin pienellä paikkakunnalla, mutta käyn lukiota isommalla. Tiedän koulusta monta ei-heteroa, mutta itse olen ainakin osittain kaapissa.

Vanhemmille olen kertonut, ja muutamalle muulle kaverille kertonut jotain. Jotenkin epämääräisesti pelkään muita lesboja, ja koen alemmuuden tunteita. Välttelen heidän katseitaan, ja hermostun heidän seurassaan, vaikka muuten itsetuntoni on ihan hyvä. Tuntuu, että täytyisi olla erityisen itsevarma ja upea tyttö saadakseen tyttöystävän.

En ole erityisen kaunis, ja olen aivan kokematon. Kun olen ihastunut, en uskalla ottaa mitään kontaktia ihastuksen kohteeseen. Olen hakemassa opiskelemaan Helsinkiin ja erääseen toiseen isoon kaupunkiin, ja toivon että voisin aloittaa "uuden elämän" siellä. Miten voisin rohkeasti ilmaista suuntautumiseni alusta asti, ja tutustua muihin ei-heterotyttöihin? Toisaalta, haluasin olla jo nyt rehellinen kaikille kavereilleni. Kaikki tätä yhtä lukuunottamatta ovat suvaitsevaisia, joten varmaan vain panikoin turhasta.

Olen tiennyt asian lähes 10 vuotta, eikä minulle itselleni ole siitä koitunut mitään kriisiä. Olen vain tiennyt, että näin asia on ja sillä siisti. Tulin kaapista läheisimmille kavereilleni viime syksyn ja tämän talven aikana. Vastaanotto oli myönteinen, mistä minulla ei ollut epäilystäkään. Yksi heistä kiteytti asian, että sehän on vain rikkaus kun meillä on sinunkaltainen ihminen meidän kaveriporukassa.

Ja tytöt sanoivat, että pitää alkaa etsiä minulle miestä. Koen, että elämäni ei ole juurikaan muuttunut kaapista tulon jälkeen. Itselleni vaikein asia on vanhempieni suhtautuminen asiaan, ja kuinka homoudesta vieläkin puhutaan yhteiskunnassa. Olen kotoisin maaseudulta, mutta asun nyt yksin suuremmassa kaupungissa opiskelujen perässä. Olen saanut konservatiivisen kristillisen kasvatuksen, ja meillä kotona kaikki seksuaalisuuteen liittyvä oli tabu, niin hetero- kuin homoseksuaalisuuteenkin.

Jälkimmäisestä on kuitenkin tullut vanhemmilleni punainen vaate. Olen saanut kuulla vuosien mittaan, kuinka olen iljetys ja kuinka vääriä minun tunteeni ovat.

Isäni kerran totesi, että jos tuo homoudesta vauhkoaminen ei lopu mediassa, niin hänen pitää lähteä kaupungille heilumaan haulikon kanssa. Tämmöisen kanssa olen siis elänyt läpi nuoruuteni, ja se on aiheuttanut minulle myös masennusta. Olen miettinyt sitä, että muuttaisiko asiaa se, jos he tietäisivät oman poikansa olevan homo. Mutta vaikka muuttaisikin, niin voinko enää antaa heille anteeksi sitä, mitä he ovat sanoneet. Mikäli he väittäisivät, että homouteni on heille ok, en voi uskoa, että he olisivat vilpittömiä asian suhteen.

Ei se vuosia jatkunut viha ja halveksunta voi vain kadota sormia napsauttamalla. Muutenkin välit vanhempiin ovat kylmät, joten uskon, että tämä saattaisi olla se asia, joka katkaisee kamelin selän.

Olen varautunut jo henkisesti siihen, että he eivät tule ikinä hyväksymään asiaa tai esimerkiksi sitä, jos joskus löydän rinnalleni jonkun. Mutta parhaillaan en koe, että minun olisi aiheutettava itselleni lisästressiä asian kertomisella. On vain pidettävä mölyt mahassa.

Seurasin syksyllä käytyä keskustelua tasa-arvoisesta avioliittolaista aktiivisesti. En muista, että olisin ollut ikinä järkyttynyt mistään vastaavanlaisesta julkisesta keskustelusta. Kuinka homoja verrataan eläimiinsekaantujiin ja pedofiileihin. Eivätkä asiaa auttaneet vanhemmiltani saadut lakialoitteen kirvoittamat samankaltaiset kommentit. Tekisi vain mieli sanoa, että puhut juuri minusta, että kerro vain lisää.

Haluaisin uskoa, että avioliittolain hyväksyminen vähitellen muuttaisi yhteiskuntaa suvaitsevaisempaan suuntaan. Pääkaupunkiseudulta on helppoa huudella, että kyllähän ne asiat paranevat ja että kyllähän homot ovat jo nykyisin tasa-arvoisia yhteiskunnan jäseniä.

Maaseudun kasvattina voin sanoa, että asia ei kuitenkaan päde suurimpaan osaan Suomea. Tämän vuoksi olen skeptinen uskomaan yhtä nopeaan yhteiskunnan muutokseen, jota homoaktiivit ennustavat. Aika kurjaa kun kaikki ihmiset luokitellaan johonkin seksistä hullantuvaan joukkoon.

Rehellinen transnainen ei voi kulkea rauhassa kadulla pelätessään homovihaajien väkivaltaa. Automaattisesti luokitellaan olevan miehistä kiinnostuneeksi. Setankin asenne on että miestä ollaan vailla kun eletään yksinään. Joku homomies tässä vielä ihmetteli sitä ettei miehet kiinnosta. Sitähän varten tässä tietysti pukeutuu mekkoon. Pukeutumenkin pitää olla harmaata ja kadulla varoa jokaista vastaantulevaa miestä.

Kaikki ne homomiehet ja lepakot saavat kulkea rauhassa ja me yksin kantaa yhteiskunnan viha. Tää pallo on teidän paratiisi Lue vastaus. Oon kuusitoistavuotias, Uudellamaalla asuva nuori. On ollut koulukiusaamista, ahdistuneisuutta sosiaalisissa tilanteissa, läheisiä ihmisiä on poistunut mun elämästäni, äskettäin diagnosoitiin keskittymisvaikeus, eikä lista pääty tähän. Välillä tuntuu, etten enää jaksa. Kaipaan jonkinlaista neuvoa tai opastusta parissa asiassa, joissa en saa tukea muualta.

Mä olen virallisesti ja biologisesti nainen ja tyttönä mua on aina kasvatettu. Tunnen kuitenkin oloni epämukavaksi, kun joku sanoo mua tytöksi. Mun nimi ei aina tunnu omalta tai sopivalta. Naiseus on ehdottomasti lakannut olemasta itsestäänselvyys. Mä en oo ihan varma milloin tämä alkoi. Mulla on ehkä aina ollut sellainen tunne, ettei kaikki oo ihan oikein. En tunne kumpaakaan sukupuolta omakseni, tai kummankin yhtä aikaa, tai sitten jotain ihan muuta.

Mä en enää tiedä. Joinain päivinä on hauskaa laittaa meikkiä ja koruja ja korkokengät, joskus haluan pukeutua miesten huppariin ja kurvit litistäviin urheilurintsikoihin, joskus taas parhaalta tuntuu pitää väljää neulepaitaa, josta ei ota selvää kummalle sukupuolelle se on tarkoitettu.

Mä oon pitkään ajatellut, että toisinaan en vain jaksa panostaa ulkonäköön niin paljon. Eikä se rajoitu pelkkiin vaatteisiin, vaan tuntuu että myös mun tapa ajatella ja katsoa maailmaa jotenkin muuttuu näiden päivien välillä. Musta myös tuntuisi paremmalta, jos mua kohdeltaisiin poikana silloin kuin haluan, tyttönä kun haluan ja jonain muuna kun niin haluan.

Mulla on tosi huono itsetunto. Mä en voi lakata ajattelemasta, että mun kaikki ongelmat on keksittyjä tai johtuvat siitä että mä olen jotenkin huono ihminen.

Tai että mä vaan teeskentelen ongelmaista saadakseni huomiota. Mä en voi uskoa olevani oikeasti joku transgender tai transvestiitti tai genderfluid tai jotain, vaan sen täytyy olla jotain huomionkipeyttä taas, tai tekosyy sääliä itseäni.

Musta tuntuu, ettei mulla ole edes oikeutta olla mitään muuta kuin cis. Oon pyöritellyt näitä asioita päässäni aika pitkään, etsinyt netistä tietoa ja muiden ihmisten kertomuksia itsensä etsimisestä ja löytämisestä, mutten ole saanut siitä paljoakaan irti. Mä joskus ala-asteella huomasin ihastuvani ennemmin tyttöihin kuin poikiin. Vaihdoin käsitykseni seksuaalisesta suuntautumisestani heterosta biksi. Muutama vuosi myöhemmin tajusin, etten välitä miehistä romanttisessa tai seksuaalisessa mielessä juuri lainkaan.

Sitten ihastuin erääseen tuntemaani transpoikaan. Nykyään koen, että voin naisten lisäksi tuntea vetoa eri tavoin sukupuoltaan ilmaiseviin henkilöihin, tai ehkä toisin sanottuna joihinkin ihmisiin, jotka eivät ole cis-sukupuolisia. En tiedä onko mitään sanaa tai ytimekästä tapaa ilmaista nämä tunteet, eikä kai välttämättä ole mielekästä väkisin laittaa nimilappua kaikelle.

Mä tiedän, että jos mä annan itseni ajatella vapaasti, ihastua kehen sitten ihastunkin, käyttäytyä ja pukeutua niin kuin parhaalta tuntuu, se tekee musta ehjemmän ja vahvemman ihmisen.

En kuitenkaan uskalla tehdä niin avoimesti, enkä aina edes oman pääni sisällä. Oon ollut aina kaapissa, enkä näe sieltä mitään tietä ulos — käsitysteni muuttuminen koko ajan, se, ettei mulla ole mitään kunnollista kaiken kattavaa nimeä tunteilleni ja yleisemmin omista tunteista puhumisen vaikeus tekevät kaikesta ulostulosta mahdotonta.

En näe ulostuloa itsessään mitenkään tarpeellisena eikä mulla ole mikään kiire kaapista ulos, mutta jos pysyn siellä, en voi puhua näistä murheista kenenkään kanssa enkä saada läheisimpiäni ymmärtämään millainen oikeasti olen.

Se on valtava kynnys jota en uskalla ylittää. Mä oon tavannut säännöllisesti koulupsykologia, mutta en pysty puhumaan näistä asioista hänen kanssaan. Perheellekään en oikein uskalla kertoa, tai kavereille. En kuitenkaan haluaisi olla yksin näiden tunteideni ja epävarmuuteni kanssa. En tiedä, mikä olen. En uskalla puhua asioistani muille. En uskalla olla oma itseni. Olen siis vuotias mies, hetero ja asun yksin.

Minulla on ollut mielessä viime aikoina todella paljon seksuaalisuuteen liittyviä asioita, jotka ovat vaivanneet minua pitkään, osin hankalan menneisyyteni takia. En tiedä, onko tämä minulle oikea paikka kirjoittaa vai onko tämä vain seksuaalivähemmistöille suunnattu sivusto, mutta kysyn kuitenkin.

Ohjatkaa sitten toiseen paikkaan jos on tarpeen. Peruskoulussa olin jatkuvan koulukiusaamisen kohteena ja se jätti jonkinasteiset henkiset arvet. Kiusaaminen johtui varmaan poikkeavasta puhetyylistäni, herkkätunteisuudesta ja muusta porukasta erottautumisesta. Minulla todettiin lapsena dysfasia, joka vaikeutti puheen tuottamista ja ymmärtämistä. Nykyään nuo ongelmat eivät enää tuossa suhteessa vaikuta elämääni, mutta siihen usein liittyvät sivuoireet - herkkätunteisuus, keskittymis- ja muistiongelmat, motorinen kömpelyys - vaivaavat ajoittain edelleen tai ainakin jään jatkuvasti miettimään, miten paljon ne johtuvat dysfasiasta.

Saattavat jossain määrin toki olla stressistäkin johtuvaisia. Joka tapauksessa, se lienee jättänyt minuun jäytävän epävarmuuden ja epäilyksen siitä, kelpaanko muille. Se näkynee minussa myös seksuaalisuuden puolella. Yläasteelta alkaen olen sairastanut masennusta - milloin voimakkaammin, milloin lievempänä. Johtui osittain koulukiusaamisesta, osittain siitä että minulla oli - jo silloin - tosi hiljaista naisrintamalla.

Kaikilla muilla tuntui olevan kokemusta ja parisuhteita silloin. Ystäviäkään ei juuri ollut. Meni jonkin aikaa, yritin suorittaa armeijan mutta se keskeytyi psyykkisistä syistä. Sain sen jälkeen kutsukirjeen kansanopistoon, jonne menin koska minulla ei ollut oikein muutakaan suuntaa. Tuolla suunta muuttui aika äkkiä. Asiat tuntuivat yhtäkkiä menevän aivan loistavasti. Jopa paljon haikailemissani seurustelukuvioissa alkoi tapahtua: Pääosin se oli hienoa aikaa, mutta siinäkin tuli ongelmia.

Ensinnäkin uskonelämäni tuotti hämmennystä. Tämän ensimmäisen kanssa se oli sekä siunaus että kirous. Tutustuin häneen kaveriporukalla yökerhoon mentäessä. Hänen ystävättärensä tuli puhumaan minulle ja kysyi, olisinko jutellut hänen ystävänsä kanssa. Menin ja aloin jutella. Huomasin heti, että hän on aika pahassa humalassa, mutta ajattelin että katsotaan mitä tästä tulee.

Juttelimme aikamme, sitten hän alkoi suudella ja hyväillä minua. Se tuntui kieltämättä hyvältä, mutta tuntui tapahtuvan ehkä turhan äkkiä. Hän ehdotti hyvin pian sen jälkeen sänkyyn menemistä. Kieltäydyin, koska en ollut tuntenut häntä ennen lainkaan ja toisaalta ajattelin silloin yksiselitteisesti etten mene sänkyyn naisen kanssa ennen avioliittoa, uskonnollisista syistä.

Sovimme kuitenkin tapaamisesta myöhemmin. Olin hämilläni, sillä 21 vuoden hiljaiselon jälkeen alkoi yhtäkkiä tapahtua rytinällä. Eikä asiaa helpottanut myöskään se, että tämä toinenkin nainen alkoi hiljalleen osoittaa kiinnostusta minua kohtaan.

Menin lyhytaikaisen tuttavuuden kanssa yhdessä treffeille, menivät muuten mukavasti mutta hän puhui tosi omituisesti. Ensin hän saattoi puhua aivan niitä näitä ja yhtäkkiä tärskäyttää, miten hän tykkää harrastaa seksiä julkisten paikkojen vessoissa.

Sain hänen puheistaan käsityksen, että hän oli kyltymätön nymfomaani, ja että hänen edellinen suhteensa oli kariutunut juuri seksielämän ongelmiin. Vein hänet kotiin ja näytti siltä että jatkaisimme taas hyvissä merkeissä yhdessä, mutta sitten hän alkoi taas hyväillä minua ja olisi ilmeisesti halunnut harrastaa seksiä. Kun kieltäydyin ja selitin miksi en halunnut vielä, hän torjui minut. Se teki sillä hetkellä todella kipeää. Jälkikäteen olen tosin ymmärtänyt, että olisin todennäköisesti satuttanut itseäni ja ehkä häntäkin todella pahasti, jos olisin lähtenyt siihen mukaan.

En ole enää halunnut ottaa häneen yhteyttä sen jälkeen, kun seuraavana päivänä sovimme jättävämme homman siihen. Melko pian sen jälkeen toinen tyttö, tämä jonka kanssa minulla on ollut tähänastisen elämäni ainoa vakava parisuhde, alkoi lähestyä minua enemmän ja enemmän. Aluksi en tiennyt miten suhtautuisin häneen, mutta pohdittuani asiaa itsekseni ja välillä kavereiden kanssa päätin antaa hänelle mahdollisuuden.

Ja ennen kuin tajusinkaan, olin korviani myöten rakastunut. Se oli ihanaa aikaa, mutta siinäkin oli ristiriitoja. Huomasin ennen pitkää myös seksuaalisten tunteideni heräävän, mutten osannut muodostaa niihin itselleni selkeä suhtautumistapaa. Toisaalta olisin halunnut hänen kanssaan sänkyyn ja ehkä aiemman perusteella pelkäsin torjutuksi tulemista jos sanoisin etten halua vielä seksiä, toisaalta taas pelkäsin painostavani sekä halventavani häntä ja toimivani uskoni vastaisesti.

Myöhemmin samana syksynä päädyimme kahdestaan risteilylle. Se oli minulle hyvin kaksijakoinen ja pelottava ajatus etukäteen: Risteily-yö tuli ja menimme hyttiin. Pikkuhiljaa tilanne eteni hieronnasta seksiin, tai sen yrittämiseen. En tohtinut kieltäytyä vaikka epäröin, ja olin tästä kaikesta sekä itse tilanteesta niin hermona etten pystynyt siihen.

Jätimme sen sikseen ja minua kadutti ja ahdisti: Suhde kuitenkin jatkui muutaman vuoden tämän jälkeenkin. Toisaalta suhteessa ei ollut käytännössä yhtään seksiä. Jo asiasta puhuminenkin tuntui minusta vaikealta, vaikka himoni olivat kovat. Kaksi kertaa olimme aikeissa kokeilla uudelleen, mutta toisella kertaa hän sanoi kärsivänsä päänsärystä ja toisella taas käsittelin häntä ilmeisesti innokkuudessani liian kovakouraisesti, koska hän pyysi lopettamaan aika pian sen jälkeen kun häntä olin alkanut kosketella.

Vaikka seksittömyys painoi mieltä, tunsin silti niin suurta rakkautta tätä ihmistä kohtaan etten halunnut päästää irti hänestä. Ajattelin, että ennemmin sitten vaikka elän selibaatissa jos saan pitää hänet rinnallani. Olisi ollut mielestäni ylimielistä ja itsekästä jättää toinen vain seksin takia. Kun melkein kolme vuotta oli tullut täyteen, todellisuus jysähti päin naamaa oikein kunnolla. Hän sanoi haluavansa jutella, ja kertoi sitten minulle, että on tajunnut olevansa lesbo.

Se oli ehkä tähänastisen elämäni pahin järkytys ja surun aiheuttaja. En vielä tähänkään päivään mennessä tiedä varmaksi, puhuiko hän totta vai ei. Vaikka tavallaan koen päässeeni asiasta jo yli - en enää esimerkiksi ajattele asiaa enää päivittäin - , minulle tulee silti edelleen tilanteita, joissa saatan jäädä kiusaamaan itseäni menneisyydellä ja saatan joskus edelleen sitä itkeäkin.

Tämä siitä huolimatta, että suhteen katkeamisesta on kulunut jo kuusi tai seitsemän vuotta. Aikamme tapasimme toisiamme ystävinä sen jälkeenkin, mutta jossakin vaiheessa yhteydenpito lakkasi kokonaan. En ole uskaltanut yrittää ottaa häneen uudelleen yhteyttä, koska pelkään että se avaisi vanhoja haavoja liikaa.

Vaikeimmissa vaiheissa olin jopa alkoholisoitua, kun yritin hukuttaa sydänsurujani pulloon. Sen jälkeen olen yrittänyt silloin tällöin lähestyä muita naisia, mutta heikoin tuloksin.

Yökerhoissa menen aina "kipsiin", kun yritän jututtaa naisia, ja jos pääsenkin juttelemaan heidän kanssaan niin he ennen pitkää lähtevät pois, tai antavat väärän puhelinnumeron enkä enää tavoita heitä. Internetissä olen yrittänyt myös tutustua naisiin, mutta treffi-ilmoitukseeni ei ole tullut pitkään aikaan mitään vastauksia.

Chateissa minulle on annettu vääriä sähköpostiosoitteita, jätetty tulematta tapaamisiin joista ollaan siellä sovittu, tai viimeistään ensimmäisen tapaamisen jälkeen minulle on sanottu ettei tästä seurustelua tule.

Kerran olen käynyt sokkotreffeilläkin, se vaikutti aluksi lupaavalta mutta sitten hän sanoi kiinnostuksensa loppuneen ja vaikka ystäviä olemmekin edelleen niin hän ei ilmeisesti ole kiinnostunut minusta parisuhdekandidaattina. Noilla tapaamisilla ja keskusteluilla en ole mielestäni ollut mitenkään töykeä tai törkeä, en ole esimerkiksi suoraan ehdotellut seksiä tai kommentoinut heidän ulkonäköään esineellistävästä. Päinvastoin olen ollut ennemmin ehkä liiankin varovainen. Toisaalta yksinäisyys turhauttaa sen takia, että haluaisin jakaa jonkun kanssa romanttisia tunteita ja ajatuksia, toisaalta valehtelisin myös jos väittäisin ettei minun tee mieli seksiä.

Itsetyydytys vie fyysisen pakotuksen joksikin aikaa pois, mutta sen jälkeen tulee usein tunne emotionaalisen yhteyden ja toisen läsnäolon puutteesta, joka ahdistaa. En toisaalta koe irtosuhteita tai pornoakaan ratkaisuksi, sillä koen ne uskonnollisen moraalini vastaisiksi ja haluaisin seksiinkin myös henkistä sisältöä. Minulla on myös itsetunnon kanssa ongelmia. Häpeän sitä, että olen ikääni nähden todella kokematon, en esimerkiksi ole kertaakaan ollut onnistuneesti yhdynnässä ja minulla on tosiaan ollut vain yksi oikea parisuhde.

Olen myös ylipainoinen, häpeilen voimakkaasti jos esim. Nämä asiat ovat vaivanneet minua jo pitkään, mutta tuntuu siltä etten pääse niistä millään eroon. En toisaalta koe myöskään tulleeni uskonnollisesti liian tiukan kasvatuksen kohteeksi, vanhempani ovat olleet erittäin hyväksyväisiä eivätkä edes kovin uskonnollisia ja seurakunnankin toiminta on tuntunut olevan hyväntahtoista ja hyväksyvää vaikka esimerkiksi esiaviollista seksiä on pidetty syntinä. Korostettu on kuitenkin sitäkin että synnitkin saa anteeksi.

Yritin päästä seksuaaliterapeutin tai seksologin puheille, mutta minut ohjattiin lähinnä tavallisen psykiatrian piiriin sikäli hyvä juttu, että minulla on toki muitakin ongelmia, mutta toisaalta mietin keskitytäänkö siellä riittävästi juuri näihin ongelmiini. Millä saisin itsetuntoani kuntoon, millä voisin luottaa siihen että minut hyväksyttäisiin omituisuuksineni myös seksuaalisessa mielessä, mistä voisin löytää parisuhteen?

Niin monta hämmentävää ja vaikeaa kysymystä. Pyydän myös anteeksi jos oli turhan pitkää tekstiä, mutta tuli sellainen olo että piti jonnekin tilittää Lue vastaus. Olen 13v poika kohta 14 ja tunnen olevani homo. En koe syytä tulla kaapista ulos, koska ei heteroillakaan ole siihen mitään erikoista tarvetta. Toisaalta haluisin keskustella asiasta jonkun kanssa.

Haluaisin olla kotona avoimesti homo, että pystyisin olemaan avoimempi. Pari kertaa on kaverien ja perheen keskuudessa on lipsahtanut tällasta et "ei hemmetti ku on muute hyvännäköinen jätkä".

Näistä kommenteistani on sitte tentattu ja olen joutunut selittelemään jotain valheita koska en uskalla kertoa homoudestani, koska jatkuvasti päähäni tulee ajatus "olenko liian nuori tulemaan kaapitsa ulos" mutta sitten mietin että ei heteroksi tarvitse mitään "julistautua" koulussa ihmettä on myös herättänyt kun olen puolustanut jatkuvasti homoksi ja transuksi haukuttua poikaa.

Pelkään vain että minua alettaisiin kiusaamaan koulussa jos puhuisin homoudestani. Haluaisin myös tutustua muutamin mukavalta vaikuttaviin tyttöihin ihan vaan kaverina mutta heti syntyy oletus että on tyttöystävä hakusessa. Toivon että tähän viestiin vastattaisiin ja kiitän jos luette tämän viestin. Olen vuotta hipova nainen, joka ei koskaan ole tuntenut sydämessään eritteliviä osioita sen suhteen, että kumpaan sukupuoleen rakastuu.

Olen elänyt nyt muutaman vuoden miehen kanssa ja olemme kihlautuneet. Olemme menossa naimisiin lähi vuosina. Minua painaa eräs asia; se että koska olen kihloissa miehen kanssa, saa osan läheisistäni sivuuttamaan sen asian, että olen edelleen ihan yhtä bi-seksuaali kuin ennen nykyistä miestäni. Usein jopa tuntuu, että osa läheisistäni ei ole koskaan edes sisäistänyt asiaa todeksi sen takia, että en ole koskaan ole ollut parisuhteessa asti naisen kanssa.

Minua loukkaa sanonnat esim. Nyt kun tasa-arvoinen avioliittolaki on ajankohtainen kysymys, näen itseni ja oman perheeni kriisin kynnyksellä. Tiedän että ainakin toinen vanhemmistani ei kannata lakialoitetta ja että homoudessa ei ole mitään mitä veljeni hyväksyisi. On ollut vaikeaa katsoa veljeni kannanottoja somessa, missä hän tekee varsin selväksi kantansa tasa-arvoista avioliittolakia kohtaan, ja yleensäkin "vapaata rakkautta" kohtaan.

Koen tukehtuvani suruun kaiken tämän keskellä. Olen aikaisemmin pystynyt jollain tasolla ohittamaan sen seikan, että veljeni ei koskaan ole hyväksynyt minua täysin ihmisenä. Hänen julkaisunsa somessa loukkaavat sisintäni suuresti ja koen olevani elämäni vaikeimmassa tilanteessa. Osa minusta sanoo, että en pysty enää olemaan tekemissä veljeni kanssa, koska hän ei hyväksy minua ihmisenä niinkuin pitäisi. Osa minusta sanoo, että täytyisi yrittää jaksaa löytää keino, että ei tarvitse erottaa omaa perhettä itsestään.

Koen olevani enemmän hukassa kuin koskaan tämän asian tiimoilta. Oma minuuteni sekä periaatteni taistelevat oman perheeni kanssa. En esimerksi enää tiedä, pystynkö millään tasolla edes kutsumaan veljeäni ja hänen perhettään omiin häihini, sillä tiedän että hän ei hyväksy minua kokonaisuudessaan ihmisenä.

Jos jätän kutsumatta heidän perheensä on täysi katastrofi perheemme kannalta esimerksi siltä kannalta, että veljeni lapset eivät todellakaan tiedä ja ymmärrä mistä on kyse, vaikka ovatkin koko perheellä mukana erittäin jyrkässä uskonnollisessa yhteisössä. Kaiken kaikkiaan koen, että olen orastavan periaatteiden sodan kynnyksellä perheeni kesken, ja aina joku loukkaantuu tällaisessa.

Asia särkee sydämeni, sillä en tiedä kuinka asiassa pitäisi menetellä. Olen naisen kanssa naimisissa oleva nainen. Oma perheeni on hyväksynyt nykyisen parisuhteeni olen vähän "myöhäisherännäinen", nyt v. Ongelmaksi ovat muodostuneet puolisoni vanhemmat. He ilmeisesti viimeiseen saakka toivoivat, että kaksikymmpisestä asti lesbona elänyt tyttärensä kuitenkin ottaisi miehen. Nyt kun rekisteröimme suhteemme, tämä toivo romuttui.

Vanhemmat eivät ole suoraan aggressiivisia, mutta meidät jätetään usein kutsumatta, suhdettamme salaillaan muilta sukulaisilta ja minun annetaan usein pienin keinoin ymmärtää, etten ole tervetullut. Tämä on alkanut jurppia minua oikein urakalla, eikä oikein enää huvittaisi lähteä puolisoni perheen yhtään mihinkään tapaamisiin. Puolison sisko hyväksyy meidät täysin, mutta jostain syystä vanhemmat eivät vain pääse asiasta yli.

Itse olisin ihan valmis katkaisemaan välini heihin, mutta puolisoni osalta asia ei tietenkään ole niin yksinkertainen. Minun leipääntymiseni tilanteeseen ei helpota tunnelmia, mutta olen kyllästynyt nöyristelemään näitä idiootteja. En haluaisi asettaa puolisoani tilanteeseen, jossa hänen olisi valittava minun ja vanhempiensa väliltä, mutta mittani alkaa olla täysi.

Hei, minua mietityttää näennäinen aseksuaalisuuteni. Seksi ei kiinnosta pätkääkään, mutta joka tuutista kuulee tai lukee, että seksi on se parisuhteen liima joka yhdessä pitää. Miten aseksuaalinen henkilö sellaisessa maailmassa pärjää?

Olen vuotias nainen, seurustellut kasuaalisti niin naisten kuin miesten kanssa, ja haluaisin kai suhteeseen mieluummin naisen kanssa, mutta seksiä en haluaisi kummankaan sukupuolen kanssa.

Onko aseksuaalin väärin haluta parisuhdetta? Voiko parisuhdetta olla ilman seksiä? Mä olen tällä hetkellä tutkimuksissa HYKSin sukupuoli-identiteetin tutkimuspoliklinikalla transsukupuolisuuden vuoksi naisesta mieheksi. Olen nyt käynyt läpi sairaanhoitajan haastattelut ja olen menossa hormonipolin tarkastuskäynnille ja psykologin testeihin.

En tiedä vielä hoitoneuvottelun tulosta, vaikka aika rohkaisevia mulle on oltu siitä että diagnoosi olisi tulossa. Mulla on Aspergerin syndrooma ja krooninen masennus, eikä mun vointi ole ihan ongelmaton, mutta enimmäkseen luotan siihen että olen käyttänyt hormoneja ominpäin jo puoli vuotta ja käynyt yksityisellä klinikalla rintojen poistossa. Hoitojen alettua olen päässyt elämään mielekästä, omaa elämää.

Ennen prosessin alkua itseviha myrkytti elämäni, mulla oli niin paha viiltelyongelma, että käsivarsista on kuollut melkein kaikki tuntohermot. En pystynyt samaistumaan omaan kehooni tai ajattelemaan tulevaisuutta.

Yritin itsemurhaa useita kertoja. Elämänlaadun nouseminen hoitojen jälkeen on ollut niin pysyvä ja merkittävä, että minun on välillä vaikeaa käsittää sitä tai löytää omaa paikkaani. Tuntuu että olen liian onnellinen, ja kohta tämä tullaan ottamaan pois multa ja pakotetaan takaisin naiseksi, ja kohta saan maksaa tästä. Mulle on kehittynyt ahdistusoireita ja pelkoja, esimerkiksi että ilmastonmuutos tai maailmansota tuhoaa nykyisen terveydenhuoltojärjestelmän ja en saa hormoneja ja masennuslääkkeitä enää, ja joudun tappamaan itseni.

Olen ollut onnellisempi kuin koskaan, ja hormoneille pääsemisen helpotus on ihan käsittämätön, mutta samalla olen miettinyt itsemurhaa vielä enemmän kuin aiemmin, koska haluan varmistaa itselleni tuskattoman poispääsyn siinä tapauksessa että mahdollisuus hyvään elämään, jota olen saanut maistaa vasta vähän, katoaa.

Sen jälkeen kun pääsin hoitoihin, mun elämä tavallaan vasta varsinaisesti alkoi, ja olen nyt vähän hukassa tän helpotuksen kanssa ja lähinnä pään täyttää ahdistavat maailmanloppuskenaariot ja selitykset siitä miten tää ei voi olla totta, pelko viharikosten kohteeksi joutumisesta, ja kaikki muut huolet joita on suhteettoman paljon. Haluisin pystyä laittamaan ne taka-alalle edes hetkeksi, nukkua kunnolla ja nauttia hyvästä olosta.

En miettiä sitä että miten voin varmistaa että tarvittaessa pääsen pois tuskattomasti. Mun fyysinen ja psyykkinen hyvinvointi on parantunut ihan käsittämättömästi sukupuolenkorjausprosessin myötä ja pystyn opiskelemaan yliopistolla ja harrastamaan. Siitä ei ole mitään epäselvyyttä, että mä olen tarvinnut korjaushoitoja.

Kuitenkin prosessi on marginalisoinut mua ja saanut ottamaan etäisyyttä ystäviin. Tuntuu että koko elämän ajan olen joutunut tappelemaan että tulisin ymmärretyksi ja tuntenut, etten kuulu kunnollisiin ihmisiin.

Mua kiusattiin koko peruskoulu- ja lukioaika, koska olin erilainen, ja Aspergerin syndrooman takia sosiaaliset taidot on huonot ja stressaannun herkästi. Lisäksi mielenterveysongelmista ja seksuaalisesta hyväksikäytöstä on vaikea puhua. Nyt oon lisännyt tähän kaikkeen sen että olen trans ja homo. Oon nelinkertaisessa marginaalissa - kuulun neurologiseen, seksuaaliseen ja sukupuolivähemmistöön ja mulla on ollut rankka mielenterveyshistoria.

Mulla on liikaa raskaita asioita, joita suurin osa ihmisistä ei ymmärrä, koska heillä ei ole kosketuspintaa. En uskalla puhua prosessista muille, koska ihmiset voivat sanoa mitä tahansa. Joskus sanat sattuvat todella pahasti.

Kiihkeä mies homoseksuaaliseen sex pics