Hegreart meislle vierasta luvalla gay

Melancholian elämäkerrallisessa luennassa Trier kykenee jälleen kertomaan satuja meille lapsille. Howardin sarjakuvaan pohjautuva Conan tekee paluun valkokankaalle lähes kolmen vuosikymmenen jälkeen. Erilainen parisuhdedraama on näyttelijänä paremmin tunnetun Philip Seymour Hoffmanin debyyttiohjaus. Jacques-Yves Cousteaulta, merentuntijalta ja -kävijältä, dokumentaristilta ja Ranskan kansallisaarteelta, on julkaistu kaksi dokumenttia kolmen d….

Cage ja Kidman näyttelevät Joel Schumacherin panttivankipornossa saman kohtauksen lukemattomia kertoja. Robert Powell lävistää sinisillä silmillään miehenä, josta tuli maailmanhistorian tunnetuin puuseppä.

Viikon lyhyissä arvioissa paketillinen Woody Allenia: Nosferatu on Herzogin ensimmäinen yritys tehdä genre-elokuvaa, ja suosionosoitus Murnaun alkuperäiselle Dracula-elokuvalle. Veljekset Helanderin humoristinen painajainen rikkoo surutta leppoisan Coca-cola-joulupukin imagoa. Simon Peggin ja Nick Frostin komedia kahdesta avaruusolioon törmäävästä keski-ikäisestä nörtistä. Coming of age -tarina seuraa lahjakkaan mutta levottoman skottiteinin suhdetta väkivaltaan.

Coenin veljesten The Big Lebowski on kerrassaan täydellinen, uskomaton ja vaikeasti selitettävissä oleva komedia.

Steven Spielberg filmasi vuonna Michael Crichtonin romaanin pohjalta elokuvan Jurassic Park, joka sai kaksi jatko-osaakin. Stroszek on Werner Herzogin elokuvista suurimpia: Se on elokuvataiteen tuntemattoman sotilaan, Bruno Sch…. Aleksi Mäkelän ohjaama draamatrilleri kuvaa taantuman vaikutusta yksittäisen ihmisen unelmiin.

François Truffautin toinen elokuva Ampukaa pianistia vertautuu Jean-Luc Godardin esikoiseen, joka kuvaavasti pohjautuu Truffautin tarinaan: Ruotsalaiselokuvan uusintaversio on taitavine lapsinäyttelijöineen yllättävän onnistunut kokonaisuus.

Abbas Kiarostamin runollinen mietelmä naisen ja miehen suhteesta, taiteen ja todellisuuden rajasta. François Truffautin myöhäisen kauden elokuva Viimeinen metro alkaa toista maailmansotaa eli elokuvan pariisilaista perustilannetta avaavalla info….

Catfish on hyväsydäminen paljastusdokumentti, jonka juonenkäänteet noudattelevat trillerin kaavaa. Elokuva on Werner Herzogia omimmillaan. Se sijoittuu luvun ulkopuolelle; sen tutkimuksellinen kohde on ihmisyyden yksinkertaisia lokerointej…. Bobby ja Peter Farrelly palaavat juurilleen härskissä, mutta myös hetkittäin hauskassa komediassa.

Monitahoinen, älykäs ja kantaaottava draama kuvaa vertauksin uusliberalistien toimia Etelä-Amerikassa. Klaus Kinski, rakas viholliseni kertoo ohjaaja Werner Herzogin suhteesta kahdeksan vuotta aiemmin kuolleeseen näyttelijä Klaus Kinskiin. Jo Nesbøn romaaniin perustuva Headhunters on jännittävä mutta pinnallinen rikoselokuva.

Brian De Palman, Oliver Stonen ja Al Pacinon gansterimelodraama on saavuttanut kulttisuosion, joka kertoo myös antisankaritarinan heikkouksista. Puotila ja Vatanen tekevät viimeisteltyä työtä, mutta lupaavan komedian turmelee Koskimiehen heppoinen tarina.

Kun elokuvasta riisuu pois perieurooppalaiset elementit, jää jäljelle tavanomainen romanttinen komedia.

Kaurismäen elegantti ja ajankohtainen satu antaa kasvot köyhyydestä Eurooppaan pyrkiville. Punahilkka-satu saa uuden ilmeen Catherine Hardwicken teiniangstiin erikoistuneessa käsittelyssä.

Kymmenpäiväiseksi venynyt Espoo Ciné jäi kahdesta edellisvuodesta katsojaluvuin mitattuna, mutta valikoimaltaan festivaali oli tavallista kiinnos…. Luchino Viscontin ohjaama romaanifilmatisointi Tiikerissa on hieman kuin Italian Täällä Pohjantähden alla. Robert Pattinssonin, Reese Witherspoonin ja Christoph Waltzin tähdittämä tarina vie mukanaan luvun sirkukseen. Elokuvan toimintakenttä luvun edinburghilainen tyttökoulu.

Sillä päästään käsittelemään ajankohdan henkistä ilmastoa. Marvel-kesän päättävän toimintaseikkailun mukaan pienestäkin miehestä voi tulla suuri sankari. Atlantic Filmin kokoelmat Werner Herzogin teoksia painottuvat luvulle ja töihin Kinskin kanssa.

Rainer Werner Fassbinder -sarja päättyy. Näyttävä Effi Briest on melko kirjaimellinen, paikoin vieraannuttava sovitus saksalaisesta klassikkoroma…. Rainer Werner Fassbinder -sarja jatkuu. Arjen psykoanalyyttisena päänavauksena Kiinalainen ruletti on hirvittävä kauhuelokuva. Roskisprinssi on häkellyttävän amatöörimäinen teos.

Suurin heikkous on hutiloiden kerrottu tarina. Omakohtaisessa elokuvassa rakkaus tuntuu eristävän ja tuhoavan kuin Gaspar Noella aika. Finanssikriisin sliipattu ja yleistajuinen kokonaisanalyysi palkittiin parhaan dokumentin Oscarilla.

Palkintoansa on rikosdraama maailmojen yhteentörmäyksestä ja siirtymäriitistä teinistä aikuiseksi. Myöhäiskauden avioliittoelokuva alkaa ja päättyy räjähdykseen. John Sturges ohjasi reilut neljäkymmentä elokuvaa neljällä vuosikymmenellä. Kotka on laskeutunut on muun tuotannon kanssa johdonmukainen kooda. Viime jouluna vankilasta vapautuneen lobbari Abramoffin rötössarja on muuttunut huonoksi viihteeksi.

Pedro Almodóvarin ohjaama ja käsikirjoittama romanttisen perinnön melodraama Matador liikkuu kuoleman ja seksin kentällä. Rakastavaisten suhde muuttuu ajan myötä kylmäksi ja väkivaltaiseksi. Black Swan on jokaisen pöytälaatikkopsykologin märkä uni.

Portman ansaitsi roolistaan Oscar-palkinnon. Herkkä parisuhdedraama alkuhuumasta hajoavaan avioliittoon. Pääosissa Michelle Williams ja Ryan Gosling. Adam Sandlerin uusi komedia on vanhan klassikon melko hupaisa uudelleenlämmitys. Sandlerin parina Jennifer Aniston. Kansainvälinen läpimurto edustaa hahmotukseltaan sosiaalista realismia, yhteiskuntasatiiriakin; epätavall…. Vuonna valmistunut Afrikan kuningatar on loistavilla näytelijöillä varustettu aikuisten seikkailuelokuva, jota kelpaa katsella useammankin k….

Ohjaajansa ensimmäinen avioliittoelokuva lähtee tuhoamaan porvarillista instituutiota ajan hengen radikaa…. Aistien epätasapainosta kauhunsa hakeva espanjalainen Julian silmät on sen pääosan Belén Ruedan elokuva. Rainer Werner Fassbinder -sarja alkaa. Yksitoistaminuuttinen pseudopastissi ja pseudomykkäelokuva kietoutuu Charles Chaplinin luoman Kulkuri-hahm….

Frearsin köykäisessä draamakomediassa kieriskellään maalaisidyllin ihmisuhdesotkuissa. Romanttisessa komediassa rakkaustarinaa kiinnostavammiksi kohoavat Viagra, Prozac ja Parkinsonin tauti. Kun muu elokuvamaailma liputti jo äänielokuvan puolesta, loi Charles Chaplin taidettaan edelleen mykkänä. Tuloksena oli Kaupungin valot. Suurien tunteiden draamassa Charles Darwin kamppailee uskonnon, syyllisyyden ja avioliiton kanssa. Charles Chaplinin vähimmälle huomiolle jäänyt mykkäkomedia on todennäköisesti Sirkus, vauhdikas melodraama.

Dome Karukoski tarkastelee suomalaisen miehen sielunmaisemaa. Miljöö on talvinen lappi, aikajänne yö. Josh Radnor tähdittää persoonallista draamakomediaa, jonka on myös itse kirjoittanut ja ohjannut.

Federico Fellini -sarja päättyy. Fellinin ensimmäinen värielokuva on suuri psykoanalyyttinen istunto, vapaata assosiaatiota, patoutumien purkua j…. Efektiveljesten Strause ohjauksessa scifijännärin draaman taju on kaapattu jo ennen alkutekstejä. Anekdootteja on kuin vitsejä politbyroon jäsenistöstä. Englantilainen Joe Wright s. Federico Fellini -sarja jatkuu. Metaelokuvassa ja elokuvassa taiteellisesta blokista symboleilla, päiväunelmilla sekä ohjaajansa tilityksillä ja….

Rainer Werner Fassbinder Meksikolaisessa kauhudraamassa seurataan kannibaalien klaania. Isän kuoltua veljesten on ruokittava. Runollinen Ihana elämä oli Federico Fellinin uran taitekohta monellakin tapaa.

Sofia Coppola tutkii länsimaisen olemisen tyhjyyttä uran selvästi minimalistisimmassa ohjauksessa. Paul Haggis sovittelee väärän tuomion rikkoman perheidyllin kuvausta vankila-pakojännärin kaavoihin. Scorsesen Taksikuski on vangitseva kertomus New Yorkin yössä ajavasta Vietnam-veteraanista, joka päättää tehdä jotain kaduilla kulkevalle saastal…. Arvoituksellinen The Prisoner on tieteisfiktiivinen agenttiseikkailu, joka käyttää luvun vasta kulttuurin merkkikuvastoa ja luo satiiria kylm….

Huijarit on nimensä mukaisesti elokuva huijareista ja noin viikosta petosten labyrintissa. Lewisin teksteihin pohjaava seikkailu toimii kirjojen kuvituksena, muttei itsenäisenä elokuvana. Vuosien urakan tuloksena nähdään osoituksia valtamerten mahdista ja eliöstön haavoittuvuudesta. Will Ferrell ja Mark Wahlberg kamppailevat miehuuden kysymysten parissa latteassa kyttäkomedissa.

Kulttiklassikon jatko-osa pyrkii oman aikansa suunnannäyttäjäksi. Jeff Bridges tekee kaksoisroolin. Federico Fellini -sarja käynnistyy! Klassinen hahmotutkielma viidestä nuoresta miehestä liittää yhteen muun muassa melodraamaa ja neorealismia. Kirjasarjaan perustuva animaatio on todellinen outolintu — kunnianhimoinen fantasia-animaatio pöllöillä.

Filmgoerin toimituksen valitsemat parhaat elokuvat vuodelta Valinta tehtiin elokuvista, joiden ensijulkaisu Suomessa tapahtui millä tahansa…. Ranskan historian sokea piste on kiinnostava aihe, mutta dramatisointi täynnä sotaelokuvien kliseitä. Laatunäyttelijätkin epäonnistuvat kamalassa sarjissovituksessa, jossa on ainesta viime vuoden huonoimmaksi elokuvaksi.

Verbinskin ja Deppin viimeisin yhteistyö on tunnelmallinen ja visuaalisesti erinomainen animaatio. Charles Chaplinin kuuluisa Nykyaika on ajaton mestariteos. Chaplinin yhteiskuntakritiikki on terävämpää kuin koskaan ja gagit toimivia kuten aina…. Max von Sydow käy kauppaa antiikilla ja sieluilla Stephen Kingin romaaniin perustuvassa elokuvassa. Turkkilaisessa festarivoittajassa kuvataan isän ja pojan suhdetta meditoivasti arkea rekisteröimällä.

Nostalginen animaatiofantasia ilottelee japanilaisilla kansantaruilla ja selvittää vihreän liikkeen syntyä. Charles Chaplinin huikea mestariteos vuodelta on loistava sekoitus draamaa ja komediaa, unohtamatta tietenkään romanssiakaan. Katolinen propagandaelokuva on paradoksin äärellä: True Blood-sarjan Ryan Kwanten tähdittää australialaista toimintaelokuvaa, jossa on länkkärityyliä.

Chaplinin ensimmäinen pitkä elokuva, vuonna ensi-iltansa saanut Chaplinin poika valmistui aikana, jolloin komediat olivat pääsääntöisesti mu…. Coenin veljesten uusin on toinen filmatisointi Charles Portisin romaanista.

Oscar-ehdokkuuden Nicole Kidmanille tuonut pääosasuoritus kuuluu uran huippukohtiin. Cage ja Perlman heiluvat anakronistiseen tyyliin keskiajalla, mustan surman ja noitavainojen pyörteissä. Afganistan-dokumentin keskiöön nousevat jännityksen kaipuu, yhteenkuuluvuus ja sodan hitaasti hiova kauhu.

Toimitus listasi elokuvasuosikkinsa viime vuodelta. Menestyjiin kuuluivat kotimaiset dokumentit Miesten vuoro ja Reindeerspotting sekä Gaspar Noé…. Aito ja stereotyypeilla hauskasti leikittelevä perhedraama on lahjakkaiden näyttelijöiden juhlaa.

Joel Edgerton ja Radha Mitchell esittävät moniongelmaista avioparia realistisessa australialaisdraamassa.

Kaksituntisessa musiikkivideossa burleskia ei ole nimeksikään. Päätähtinä Cher ja Aguilera. Seitsemän Oscar-ehdokkuutta napannut Taistelija on tosipohjainen elokuva nyrkkeilijäveljeksistä.

Oscar-suosikki Colin Firthin suoritus piristää katsojia kosiskelevaa brittidraamaa. Depp ja Jolie tarjoavat klassista luksuseskapismia hilpeän tyhjänpäiväisessä romanttisessa jännärissä.

Clint Eastwoodin draama jatkaa Invictuksen eleettömällä kerronnallisella tyylillä. Greenawaylle tyypillisesti rankka ja katkeransuloinen, ratkaisuiltaan shakespearelainen ihmissuhdedraama.

Hampaaton filmatisointi aviorikoksen seuraamuksista luvun Englannissa, joskin hyvin näytelty. Kolmekymppiset kaverukset puntaroivat poikamiesarjen ja perheidyllin välillä Lauri Nurksen komediassa. Russell Brand ja Jonah Hill riehuvat musiikkibisnestä ja julkkiskulttuuria parodioivassa komediassa. Vastikään kuuden vuoden vankeuteen tuomittu iranilainen Jafar Panahi lukeutuu kotimaansa mielenkiintoisimpien ohjaajien joukkoon. Tohtori Mengele elää ja voi hyvin Etelä-Amerikassa.

Sieltä hän laittaa käyntiin pirullisen mutta oudon suunnitelman, johon liittyy 94 salamurhaa. Herkkä draama, jossa sureva perhe saa odottamattoman vierailijan. Pääosissa Carey Mulligan ja Susan Sarandon. Ensemble-muottiin puettu norjalaisdraama on kaunis ja hillitty, joskin epätasapainoinen. Ricky Gervaisin ja Stephen Merchantin ensimmäinen yhteisohjaus on viihdyttävä feelgood-kasvutarina.

Marmaduke on karseinta katsojan aliarviointia, mitä teattereihimme on tuotu sitten Karvisen. Konsepti machete-veistä heiluttavasta antisankarista alkoi vitsistä, mutta vetosi yleisöön. The Doorsin vaiheet kertaava dokumentti on kohteensa näköinen, loputtoman kiehtova musiikkielokuva.

Richard Berryn trilleri sotii kaikkia uskottavuuden sääntöjä vastaan. Jean Reno pastastelee pääosassa. Tämä kirjoitus on suoraa jatkoa aiemmalle tekstille, Iranilaisuus Abbas Kiarostamin elokuvissa.

Pixar-studioiden mainio animaatio on huikean hauska seikkailu, josta välittyy ystävyyden merkitys. Geenimuuntelun ja tieteen etiikan lisäksi mm. Pikkukaupungin apulaiseriffi vaikuttaa mukavalta pojalta, mutta naamion takana piilee sosiopaatti.

Jim Carrey kohtaa joulun alla aaveita klassikkosadun nätissä, mutta turhassa 3D-filmatisoinnissa. Kuviltaan kaunis draama tyttökoulusta, jota ravisuttaa kielletty rakkaus ja lopulta rikos. Alejandro Amenábarin trilleri pujottelee vaihtelevalla menestyksellä yhdellä urbaanilla legendalla, snuffilla. Kolmen sci-fi -elokuvan kokoelmassa rymistellään usealla taivaankappaleella sekä menneisyydessä että tulevaisuudessa.

Yes Men -duo osoittaa käytännön aktivismin ja satiirin avulla, kuinka vapaa markkinatalous on mätä idea. Stephen Frearsin kuva lamasta. Lajissaan se on merkkitapaus. Nimród Antalin otteessaan pitävä toimintatrilleri luovii ansiokkaasti genre-kliseiden puhalluksessa.

Entinen CIA -agentti päätyy kollegoidensa ohella järjestön tappolistalle. Jennifer Lopez koristaa jälleen yhtä romanttista komediaa, joka soveltaa kaikkia mahdollisia kliseitä. Ylipitkällä ja epätaisaisella Spartacuksella on hetkensä. Kohtaukset ovat parhaimmillaan, kun tuottaja ja päätähti Kirk Douglas ei ole niissä muk…. Cressida Cowellin kirjaan perustuvassa animaatiossa nuori viikinkipoika ystävystyy lohikäärmeen kanssa.

Neljä sekopäätä rymyää luvun vaihtoehtoisen komedian klassikossa. Miehet tappavat aikaa ja siinä sivussa melkein toisensa. Mikkelsen on mykkä jätti, joka päätyy kristittyjen matkaan. Tusinaelokuvaa astetta paremmassa Jim Field Smithin ohjaamassa ihmissuhdekomediassa tavis riiaa hottista.

Viisiosainen brittisarja pyörii ketjukolarin ympärillä. Laadukasta mutta kaavamaista, ajankohtaisin maustein. Venetsian elokuvajuhlilla palkittu hektinen draama-komedia on Fatih Akinin epikurolainen manifesti. Dokkarissa seurataan tarkkaan valittuja suomalaisia näiden olohuoneissa. Komppi on jo aika tuttu. Italialainen elokuva-ohjaaja Sergio Leone 3. Clint Eastwood syntynyt Venäläisen elokuvan festivaali Kino Lokakuu järjestettiin jo viidettä kertaa. Filmgoerin haastattelussa festivaalin taiteellinen johtaja Kari Pir….

Itävallassa syntynyt, Saksassa keskeiset elokuvansa tehnyt ja natsivaltaa Yhdysvaltoihin paennut Fritz Lang 5. Mike Nichols pohtii sukupolvien välistä kuilua, perhettä ja Yhdysvaltojen luvun poliittista ilmapiiriä tässä unohtumattomassa klassikossa. Palindromes on Todd Solondzin kokeellisin kokopitkä, jonka keskushahmoa esittää usea eri näyttelijä. Payne -filmatisoinnissa teinirakkaus kannustaa päähenkilön kapinaan rakkauden rajoitteita vastaan.

Ohjaaja David Lynchin keskikauden elokuva Villi sydän on härskeillä henkilöhahmoilla ja reilusti yliampuvilla näyttelijöillä toteutettu si…. Oscar-ehdokkuudella palkittu Carey Mulligan rakastuu vanhempaan mieheen tyylikkäässä kasvutarinassa.

Joonas Berghällin ja Mika Hotakaisen käsikirjoittama ja ohjaama dokumentti on suuri suomalainen mestariteos. Mick Garrisin kipparoima antologia sisältää 13 eri laatuista kauhupätkää. Aidot onnistumiset on harvassa. Kolmesta jaksosta on koottu erikoisversio, jossa terrorismin vastaista sotaa käydään mielikuvituksessa. Kanadalaisessa kevyessä kolmiodraamassa kaksi ystävää rakastavat samaa naista. Lakoninen huumori korvaa laimean aiheen. Jumala on luopunut toivostaan ihmisten suhteen ja lähettää enkeliarmeijansa tuhoamaan maanpäällisen.

Englannista Hollantiin asettuneen, avantgarde-lyhytelokuvista kokopitkiin ja sitten takaisin installaatioihin kulkeneen Peter Greenawayn s. Peter Hewittin pliisua veijarikomediaa eivät pelasta edes nimekkäät näyttelijät, Walken, Macy ja Freeman. Ohjaaja Peter Greenaway kutsuu seitsemättä kokopitkäänsä The Baby of Mâcon keskiaikaiseksi moraalinäytelmäksi.

Kuusi hullua episodia ja minuuttia elämästä pakkovallan alla. Helen Mirren ja Christopher Plummer ihastuttavat hienossa tragikomediassa, joka kertaa Tolstoin viimehetkiä.

Kävijäennätykseensä yltänyt festivaali tarjosi taas helmiä ympäri maailman. Laaja filmikatalogi varmisti sen, että jokaiselle löytyi jotakin. Purettuna osiin Shakespearen Myrsky-näytelmän sovitus koostuu perityypillisestä greenawaylaisesta kuvavirrasta. Maurice Sendakin satukirjaan perustuva alakuloinen seikkailu ei ole lastenelokuva, vaan elokuva lapsuudesta. Ovelan kauhuhitin jatko-osa luottaa samaan jippoon, nyt kummitustaloon astuu sotilaita ja nuorisoa.

Protagonisti Fontainen sisäinen monologi ja vankilaympäristön kylmä asketismi muodostavat kerronnan keskeisen vastinparin. Armored on perinteitä kunnioittava toimintajännäri, jossa raha-autojen vartijat ryöstävät itse itsensä. Juppipariskunta ajautuu keskelle ekopainajaista australialaisen kulttiklassikon verevässä uusintaversiossa.

Justin Timberlake on kelpo tien varaan rakentuvassa draamassa, joka ei oikein sano mitään mistään. Jim Carrey ja Ewan McGregor esittävät epätavallista pariskuntaa tässä koomisten huijausten kavalkadissa. Christina Ricci ja Liam Neeson pääosittavat tunnelmallista trilleriä, joka on ohjaajansa onnistunut debyytti.

Jason Patricin esittämän peitetutkimusta tekevän huumepoliisin suunnitelmat menevät pahasti pieleen Joe Carnahanin väkevässä trillerissä. Koulubussin suistuminen jäihin vie kylän lapset hautaan. Lakimies saapuu Kanadan vuoristoseudulle, tehtävänään löytää syyllinen tragedialle.

Stallonen oodi kasaritoiminnalle ei lunasta lupauksia, vaikka onkin teknisesti kelvollista toimintaa. Tuoreessa tulkinnassa George A. Romeron varhaistyöstä kemiallinen ase tekee kyläläisistä hirviöitä. Genrensä muotovalio Nainen ilman omaatuntoa on kahden mestarin risteyspiste, Raymond Chandlerin ja Billy Wilderin.

Thaikkutähti Tony Jaa pistää parastaan ylivirittyneessä jatko-osassa vuoden mätkintähitille. Kohtalokkaissa numeroissa katsojaan iskee sen henkinen ilmasto. Ihmiset ovat toisillensa pirun julmia. Polanskilaisessa jännärissä aviopari ja kolmas mies kohtaavat, ja kaikkea varjostaa petosten verkko. Jacques Audiardin sovitus vanhemmasta jenkkifilmistä on kontrastien varaan rakennettu arvostelumenestys.

Pokerihuumalle mainiota buustia antoi vuonna ensi-iltansa saanut James Bond — Casino Royale. Varhaiskauden teosta Laittomat pidetään yhtenä Godardin helpoimmin lähestyttävistä, mikä on ihan asiallinen määritelmä.

Roman Polanskin kolmatta kokopitkää Cul-De-Sac — Umpikuja pidetään osittaisena sovituksena Beckettin näytelmästä, mutta se on myös hyvin l…. Kauhukokoelma on varsinainen turhake: Huippunimekäs näyttelijäjoukko piristää perinteistä ja miehistä poliiselokuvaa Training Dayn ohjaalta. Espanjalaisstudion teknisesti pätevä ensiyritys pitkässä animaatiossa on viime aikojen sieluttomimpia. John Carpenter syntynyt Uutta aluevaltausta yrittävän Renée Zellwegerin tähdittämä kauhuelokuva ei yllätä eikä kauhistuta.

Jennifer Anistonin ja Aaron Eckhartin tiimipeli jää pliisuksi draamaa ja romantiikkaa yhdistelevässä filmissä. Tällä kertaa nettiin laitetaan kidutusta norjalaisessa kauhupätkässä. Steven Spielberg syntynyt Yhdysvalloissa Muotisuunnittelijana tunnetun Tom Fordin esikoisohjaus on vuoden kauneimpia elokuvia, keskiössä Colin Firth. Lars von Trier syntynyt Wes Craven syntynyt 2.

Klassikkoa Ihmeellinen on elämä mukaileva käsikirjoitus yrittää puhaltaa henkeä kuolleeseen saagaan. Pier Paolo Pasolini 5. Roman Polanski syntynyt Roman Polanskin hallusinatorinen Inho seuraa hänen esikoiselokuvansa Veitsi vedessä antamaa johtolankaa. Tim Burton putoaa Lewis Carrollin klassikkosadun meluisalla päivityksellä omaan kaninkoloonsa, mukana Johnny Depp. Martin Campbellin ohjaama jännäri on yksi julmimpia kostotarinoita muutamaan vuoteen.

Chris Rock kyselee humoristisessa dokumentissa millaiset ovat hyvät hiukset. Vastaus ei ole yksiselitteinen. Wolf Creek -ohjaajan krokotiilielokuva kompastuu kliseisiin eikä ota kaikkea irti hölmöstä ideasta. Naislääkärin elämä järkkyy, kun hän alkaa epäillä läheistensä korvautuneen heitä muistuttavilla kaksoisolennoilla.

Scorsesen tiukka psykotrilleri on klassisen kerronnan taidonnäyte. Kauhu ja pulp kohtaavat toimivassa liitossa. Kirjaan perustuva fantasiaseikkailu yhdistää antiikin jumaltarut ja iPod-sukupolven perusviihdyttävästi.

Sarjamurhaaja piinaa poliisia Saw-pätkiä kuvallisesti, Seitsemää juonellisesti apinoivassa tusinatrillerissä. Oscar-palkinnot jaetaan jälleen Hollywoodissa helmikuun lopulla. Mikä on tuon 34cm korkean kullatun patsaan historia? Colin Farrellin ja Christopher Leen tähdittämä Triage on syvästi liikuttava sodanvastainen draama. Malone on tummanpuhuva trilleri jossa aseet laulavat ja keinoveri roiskuu. Päivitys noin vuosikymmenen takaisesta animesta. Tyttö tappaa demoneita luvun Japanissa.

Jättiötökät hyökkäävät kauhukomediassa ja b-filmissä, joka ei lopulta ole tarpeeksi ylivedetty tai hauska. Oscar-ehdokas Up in the Air on hienosti kirjoitettu ja kirpeän hauska draamakomedia. Lahjakas ja kiihkeä teatterinäyttelijä etenee Berliinissä natsien sanellessa taiteen säännöt ja ehdot. Onko mies lopulta aivan sellout? Dokumentti selvittää ruokateollisuuden vallanlonkeroita USA: Onko kuluttajalla enää mitään valinnanvaraa?

Sony Pictures Animation yllättää positiivisesti mielikuvituksellisella ja notkealla animaatiolla nuoresta keksijästä. Funny Gamesin juoni on yksinkertainen: Kaksi nuorta psykopaattia kiduttaa porvarillista perhettä. John Hillcoatin ohjaama lohduton tarina isän ja pojan vaelluksesta halki maailmanlopun kärventämän maan. Lehtimiehen kotirouva Jeanne Jeanne Tournier kokee suhteen kuivuneeksi ja hakee virikkeettömään arkeensa jännitystä Pariisista ja vieraista mie….

Kulttisarja Twin Peaksin ensiesityksestä on tänä vuonna kulunut 20 vuotta. Filmgoerin Twin Peaks -artikkelisarjan ensimmäisessä osassa Marjo Esko…. Rob Marshallin uudessa musikaalissa nähdään taitavia näyttelijöitä, ja näyttäviä koreografioita, eipä juuri muuta. Luc Bessonin nimellä varustettu toimintapamaus, josta ei puutu ala-arvoista väkivaltaa. Nuori näyttelijänalku kohtaa Orson Wellesin luvulle sijoittuvassa lämminhenkisessä draamassa.

Palkittu, älykäs ja vähäeleinen elokuva naistaiteilijasta, jonka nimi jäi turhaan kollegoidensa varjoon. Entouragesta tuttu Jeremy Piven kohlaa autokauppiaana luokattomassa farssissa, joka oli vieläpä floppi.

Teurastamo 5 on Kurt Vonnegutin — mestariteoksen ja amerikkalaisen kertomataiteen kulmakiven uskollinen sovitus. Tony Richardsonin tärkeä nuorisolaitoskuvaus kulkee oman tyylinsä polkua, samalla kun rakennetaan allegoriaa englantilaisesta yhteiskunnasta.

Josef Fares jatkaa aiempien ohjaustensa hengessä tarinaa monikulttuurisesta Ruotsista. Yksi viime aikojen parhaista pastissi-komedioista, jossa irvaillaan luvun mustille elokuville. Kevin Macdonaldin luoma dokumentti kertoo CIA: Ninjakoulun oppilas tekee vastustajistaan silppua b-luokan toimintaelokuvassa, joka ei juuri viihdytä. Jonas Åkerlundin toinen täyspitkä elokuva on geneerinen kauhutrilleri. Pääosassa häärii Dennis Quaid. Kalle Kujalan dokkari Suomen suurimmasta ja kovaäänisimmästä musiikkigenrestä — metallista.

Alaskaan sijoittuvassa trillerissä kohdataan muukalaisia ulkoavaruudesta ja joudutaan niiden sieppaamiksi. Coenin veljesten ei niin vakava elokuva miehestä, joka kohtaa elämässään vastoinkäymisiä. Unelma on amerikkalainen, mutta unelmoijat meksikolaisia, junankyydissä matkaavia laittomia siirtolaisia. Koskettava ja hauska tarina pojasta ja tytöstä, jotka rakastuvat — tai ainakin toinen rakastuu.

Greg Ruckan ja Steve Lieberin sarjakuvaan perustuva trilleri, jossa Kate Beckinsale säntäilee jäätiköllä. John Travolta ja Robin Williams eivät ole parhaassa mahdollisessa vedossa tässä koko perheen komediassa. Karel Reiszin ohjaamassa, Britannian uuden aallon keskeisessä teoksessa pureudutaan nuoren kapinallisen tehdastyöläisen risaiseen elämään. Kabuliin sijoittuvassa neorealistisessa filmissä taksikuskin penkille jätetään poikavauva.

Juntti on kannibaali ja metsästää linnakundeja. Kauhea kalkkuna, hieman halpaa huvia, täyttä campia. Kehnossa psykotrillerissä 15 vuotta hoidossa ollut Mies ei muista mitään, kunnes häneen injektoidaan uutta lääkettä. Pöhöttyneen musikaalin keskiössä on luvun Pariisi — nostalgia on muistikuva vailla tuskaa. Tällä kertaa hakkeroidaan säätä!

Lähes kolme tuntia pitkä sci-fi-kalkkuna. Ving Rhames on Sonny Liston, nyrkkeilyn raskaan sarjan maailmanmestari. Trilogian aloituksessa toimittaja tutkii kadonneiden tyttöjen tapausta, mutta löytääkin korruption. Brian Clough on Englannin kovin futisvalmentaja, mutta onko pää jo liian kova? Filmgoerin toimitus veikkasi vuoden Oscar-voittajat.

Palkinnot jaettiin sunnuntaina 7. Kate Beckinsalen ja Forest Whitakerin tähdittämässä draamassa käydään läpi kahvila-ammuskelusta selvinneiden arkea. Lehmuskallion ja Lapsuin uusi nenetsielokuva kertoo sukuhaaransa viimeisestä tytöstä. Tom Shanklandin pienen budjetin draamallisessa kauhuelokuvassa lapset laittavat aikuiset koville. Oppitunnilla rakkauden anatomiasta koukataan vertauskuvallisesti fantasian puolelle, sillä pelkkä realismi katkoo enkelin siivet.

Pelisarjaan pohjautuva kokoelma on länsimaissa tunnetuilta anime-taiteilijoilta. René Bo Hansenin elokuva kertoo vapauden kaipuusta ja perinteiden kunnioittamisen tärkeydestä. Mike Figgisin uusin on konventioita rikkova kokeilu käsivaralla, eräänlainen jälkijättöinen dogma-elokuva. Tutkitaan pelkoa eli kidutetaan. Pohjautuu Cliver Barkerin novelliin, mikä ei tässä ole laadun tae.

Kuviltaan kauniissa pukudraamassa Victoria nousee miehisen valtapelin nappulasta kuningattareksi. Atlantic Filmin laitos sisältää neljä Peter Sellersin tähdittämää elokuvaa ajalta ennen Hollywoodia: Alaston totuus, Sukupuolten sota, Toreadoriv…. Tony Scottin levoton näkemys vuoden alkuperäisteoksesta, pääosissa Denzel Washington ja John Travolta.

Lars von Trierin Antichrist on kaikkea, campista eettisiin kysymyksiin. Jakaa mielipiteitä, kuten mestariteoksen pitää. Pedro Almódovarin uusin elokuva on hieno melodramaattinen tarina, pääosissa Penélope Cruz ja Lluís Homar. Dennis Potterin käsikirjoittama Laulava salapoliisi on tyylisuuntien runsauden sarvi ja TV-klassikko.

Pääosassa väärentämätön sir Michael Gambon. Kokoelma sisältää neljä lyhyttä animaatiosatiiria, jotka on luotu toisen maailmansodan aikana. Mukana Väiski Vemmelsääri ja Repe Sorsa. Kevin Spacey esittää masentunutta julkkisterapeuttia, jonka elämä uhkaa ajautua lopulliseen umpikujaan. Rainer Werner Fassbinderin varhaistyössä keskiluokkainen mies lopultaa sekoaa.

Mutta miksi ja missä piilee syy? Arvostelussa sekalainen kokoelma Schlesinger Productionsin Looney Tunes ja Merrie Melodies -lyhytanimaatioita vuosilta Robert Crumbin luoma sarjakuvahahmo, rivokäytöksinen kissa Fritz, seikkailee episodimaisessa kairauksessa luvun amerikkalaiseen henkeen. Joe Wrightin välityö kertoo toimittajasta, joka kirjoittaa mielen ongelmien vuoksi kadulle ajautuneesta sellististä.

Pier Paolo Pasolini Collection: Rooman historiallisiin nähtävyyksiin ja päähenkilön olemattomaan rakkauselämään keskittyvä romanttinen komedia. Paul Rudd ja Jason Segel loistavat epätavallisen positiivisessa komediassa miehestä, jolla ei ole miespuolisia kavereita. Hierro-uutuuden ohjaaja Gabe Ibáñez karsastaa yliluonnollista ja aikoo tehdä seuraavaksi scifiä. Niin Yhdysvalloissa kuin täällä Suomessakin Frank Capran ohjaama ikiklassikko symboloi vahvasti joulun henkeä ja taikaa.

Tittelin ansaitsee se, joka on leikin loputtua hengissä. Elina Knihtilä kertoo Haarautuvan rakkauden talo -elokuvan teemoista ja paljastaa kuvauksissa kohtaamansa haasteen. Joe taistelee asediileri Destroa ja Cobra-järjestöä vastaan, pyrkimyksenään estää maailmanvalloitus.

Neuvostoliittolaisen mykkäelokuvan tunnetuin edustaja on varmastikin Panssarilaiva Potemkin, joka kertoo tarinan vuoden vallankumoukseen osa…. Dokumentissa seurataan, kuinka Maan käy, kun ihmiset yhtäkkiä katoavat. Useammat jo arvaavat lopputuloksen. Härskillä huumorilla ja tilannekomiikalla maustettu elokuva, jossa polttariporukka kadottaa sulhasen Las Vegasissa. Erikoinen parivaljakko yhdistää kimpsunsa ja kampsunsa kihlautumalla, tosin vain bisnesten kannalta.

Tarina yhdestä vuosisadan kuuluisimmista rikollisista: Ranskalaisessa action-filmissä on yhtä paljon juonenkäännöksiä kuin luodinreikiä pakoauton kyljessä. Juonipolut risteilevät taas LA: Väkivaltainen, mustan huumorin värittämä tositarina hulluuden rajamailla riehuvasta kiusatusta sielusta. Sam Peckinpahin viimeinen western on haikean karhea kertomus kahdesta villin lännen legendasta. Pääosissa loistavat James Coburn ja Kris Kristoff….

Carl Theodor Dreyerin viimeiseksi jäänyt elokuva on kertomus keski-ikäisestä naisesta ja hänen rakkauselämästään. Huikeilla efekteillä ryyditetty kesärymistely laajentaa kerrontansa avaruuteen asti, mutta hukkaa edeltäjänsä hengen.

Sacha Baron Cohenin häkellyttävä komedia seuraa pitkälti Boratin jalanjälkiä, ja nostatti kohua Suomessakin. Reese Witherspoonin ja Vince Vaughnin tähdittämä hajuton ja mauton komedia, jossa kaivellaan lapsuuden traumoja. Tay Garnettin tummanpuhuva rikoselokuva on kertomus intohimosta, petoksesta — ja kohtalosta. Pääosissa loistavat seksiä tihkuva Lana Turner sekä…. Rowlingin Harry Potter -fantasiaromaaneihin perustuvasta kirjasarjasta on tarkoitus tehdä kahdeksan elokuvaa.

Woody Allenin historiallinen dokumentti onkin komedia fiktiivisestä jokamiehestä, Leonard Zeligistä. Hayao Miyazakin ensimmäisessä elokuvassa yritetään pelastaa prinsessa ja selvitetään kadonneen aarteen salaisuus. Hämy psykiatri, hämyt sisarukset ja hämy toimittaja kokoontuvat raottamaan menneisyyden verhoa tylsässä trillerissä. Alfredo De Villan sydäntälämmittävä jouluelokuva vie katsojan mukanaan keskelle perhejoulun ihanuutta.

Kotimaisen elokuvan parhaisiin teoksiin vuonna lukeutuva Postia pappi Jaakobille on hieno kertomus inhimillisyydestä. Elokuvalliset arvot joutavat romukoppaan Patrick Lussierin kieli poskella toteutetussa 3D gorerellestyksessä. Julie Delpyn ohjaama, kirjoittama ja näyttelemä tositarina neitsyiden verta himoinneesta kreivittärestä. Ashton Kutcher esittää varakkaita naisia metsästävää gigoloa David Mackenzien ohjaamassa draamassa.

Abramsin ohjaama uusi Star Trek on esimerkillinen luvun sci-fi-seikkailu, josta ei puutu toimintaa. Babelin käsikirjoittajan esikoisohjaus on alakuloinen ja juonilankoja vapaasti sekoitteleva draama. Kaksimielisessä kauhukomediassa pyhä vesi ja puuvaarnat saavat kyytiä lesbovampyyrien havitellessa kaulalihaa. Itseriittoinen pintaliitäjä saa pikkuveljensä häiden alla opetuksen, kun menneisyyden haamut astuvat kuvaan. Kurt Wallander saa harmaita hiuksia itämafian rantauduttua Ystadiin.

Kaunis sellisti on tapahtumien keskiössä. Kieślowskin Lyhyt elokuva tappamisesta ei ole lyhyt reilut 80 minuuttia mutta kylläkin elokuva tappamisesta, kirjaimellisesti. Nimestä voi jo päätellä, mistä Sisilialainen tyttö kertoo. Sisilia kun yhdistetään järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Kokoelma sci-fi-genren klassisia teoksia elokuvan ja kirjallisuuden puolelta haaleuden kaikissa väreissä. Tarinointi kokaiinin saapumisesta Yhdysvaltoihin jatkuu.

Tähtäimessä kolumbialainen Griselda Blanco. Amerikkalaisen indie-elokuvan jättiläisen John Cassavetesin parisuhdekomediassa joko rakkaus on hullua tai sitten rakastavaiset. Kiistellyn italialaisen intellektuellin Pier Paolo Pasolinin läpimurtotyössä prostituoitu yrittää kasvattaa pojastansa kunniallista ihmistä. Pier Paolo Pasolinin Decamerone on pehmopornon, maalaiskomedian, folkloren ja keskiaikaisen epookin ristisiitos.

Sisältö koostuu useista lyhyistä…. Ben Stiller joutuu taas pulaan: Faarao Kahmunrahilla ja muilla museon historiallisilla julmureilla on pahat mielessä. Kun tulevaisuuden Meanwhile Cityssä Jonathan Preest taistelee viranomaisia vastaan, nykyajan Lontoossa puolestaan perutaan häitä, tehdään itsemur…. Muutaman vuoden takaisen Da Vinci-koodin parempi jatko-osa. Tom Hanksin esittämä symbologi seikkailee nyt Vatikaanissa.

Uwe Bollin nihilistinen sotakuva sijoittuu Vietnamiin ja vuoteen Ohjaajansa paras, mikä ei ole järin suuri kehu. Steven Seagal esittää vaihteeksi venäläistä kirjailijaa, joka suojelee epäonnista tytärtään viimeiseen asti. Sen kunniaksi katsotaan Copia , ensimmäistä El…. Tämän elokuvan auteur on sen käsikirjoittaja Bret Easton Ellis. Rikkaat potevat eksistentialistista kriisiä luvulla. Mahtava Buck Howard on modernin jälkeinen elokuva, siis yhtä suurta sisäpiirivitsiä alusta loppuun.

Ashton Kutcher ja Michelle Pfeiffer näyttelevät ensimmäistä kertaa yhdessä romanttisessa draamassa, joka käsittelee menetystä ja siitä toipumista…. Brick-ohjaajan uutuus on perinteikäs ja viihdyttävä vanhan ajan veijaritarina hyvillä näyttelijöillä. Wes Cravenin yltiösadistinen painajainen vuodelta on saanut täysin merkityksettömän päivityksen. Filmgoer jatkaa elokuvahistoriallisten artikkeleiden sarjaansa perehtymällä studiojärjestelmän romahdukseen ja luvuilla.

Fritz Langin rohkea, monitasoinen ja tiukkaotteinen rikoselokuva vuodelta kertoo lapsenmurhaajasta, jonka onnistuu paeta poliisien kynsistä…. Vauhdikas kokoperheen seikkailu, jossa kaksi nuorta aikoo pelastaa enrgiapulasta kärsivän maanalaisen kaupungin. Vuosisadan vaihteen Englantiin sijoittuva lämminhenkinen tarina koirasta, joka syntyi uudelleen rovastina.

Saló — Sodoman päivää on Pier Paolo Pasolinin viimeiseksi jäänyt elokuva, jota voi pitää poliittisena hyökkäyksenä puhtaimmillaan. Pääkaksikkonsa Amy Adams ja Emily Blunt hyvin pinnalla pitämä indiepätkä aikuisuuden haasteista. Abbas Kiarostamin elokuvissa iranilaisuus on jotain muuta, kuin valtamedian esityksissä. Kirjoitus tutkii miten kamera vie katsojansa tuohon tois….

Kadonneen puolalaisen varkaan tapaus vetää Wallanderin mietteliääksi. Tapauksesta muodostuu jo pienoinen dilemma. Ääliökomedia ostarin onnettomasta vartijasta Seth Rogen , joka unelmoi poliisin urasta ja kaunottaren suosiosta. Clive Owen ja Julia Roberts kohtaavat jälleen Michael Clayton -ohjaajan romanttisessa vakoilujännärissä.

Los Angelesiin sijoittuva, Crashin hengessä ihmiskohtaloita yhdistelevä draama saarnaa ja puuduttaa. Toimittaja Russell Crowe pääsee mahdollisen salaliiton jäljille trillerissä, joka haastaa katsojan mukaan. Käteen jäi iso rivi vuoden hienoimpia elokuvia, raportin 2.

Dreamworksin animaatioon on sijoitettu kiitettävä määrä elokuvaviitteitä, jotka pitävät menon mielenkiintoisena. Poliittinen satiiri liikkuu orwellilaisissa tunnelmissa, mutta selvä näkökulma on ensi-ohjaaja Edwardsilla vielä kateissa.

B-luokan slasher The Caretaker on haastavuudeltaan keskiyön viihdettä. Se on itseään toistava kyhäelmä. Yoshifumi Kondon ainoaksi jäänyt animaatio on toiveikas romanssi, kuvaus elämän mausta ja arjen taikuudesta. Elokuva luvun Lontoon kokaiinia snorttaavista seurapiirinuorista, joiden elämä on kirjaimellisesti pelkkää juhlaa.

Korealaisen trillerin jenkkiversiossa äiti on kuollut ja äitipuoli tappaja, mutta onko vika tytärten päiden sisässä? Joe Danten ohjaama The Howling on ihmissusielokuva, missä nuori reportteri löytää itsensä sudenpesästä.

The Movie kertoo Miley Stewartista, joka yrittää sovittaa yhteen koulun, ystävät ja salaisen tähteytensä. Käteen jäi iso rivi vuoden hienoimpia elokuvia, raportin 1. Disney-uutuus on lämminhenkinen elokuva ystävyydestä, erilaisuudesta ja sopeutumisen vaikeudesta. Monet seikat tekevät tohtori Mabuse — ihmispedosta luvun ensimmäisen puoliskon definitiivisen luotauksen. Keskeinen tekijä on rikolli….

Woody Allenin ohjaama Radio Days on nostalginen kuvaus luvulta, jolloin radio eli kulta-aikaansa. Vuoteen sijoittuva tosipohjainen mestariteos seuraa lRA-vankien kapinointia ja lopulta nälkälakkoa. Kun psykopaatin kasvoja verhoavasta selväjärkisyyden naamiosta on jäljellä vain riekaleita. Juttusarjan ensimmäisessä osassa tarkastellaan itäval…. Gael Garcia Bernalin ohjausdebyytti on yritys käsitellä Meksikon sisäisiä ristiriitoja allegorian keinoin.

Amerikkalaisen kauhuelokuvan ensimmäinen buumi koettiin luvun alussa, kun yhtiö toisensa jälkeen marssitti valkokankaalle mitä mielikuvituks….

Romanttinen komedia ihmissuhteiden saloista. Sinkkuna ei ole helppoa, mutta sen helpompaa ei ole parisuhteessakaan. Vanha jengi on koottu autosaagan neljänteen osaan. Dominic Vin Diesel palaa tositoimiin kuultuaan rakkaansa murhatun. Onko ihmiselämällä merkitystä, vai onko kaikki vain sattuman leikkiä, kysyy onnistunut indie-tuotanto. Ugetsu on kertomus kahdesta köyhästä miehestä, jotka asettavat omat pyrkimyksensä perheensä edelle. Toteutukseltaan Ugetsu on mitä kauneinta elok….

Louie Psihoyoksen dokumentti näyttää delfiinibisneksen varjopuolen: Japanissa lahdataan vuosittain 23 delfiiniä. Gomorra on brutaalin realistinen elokuva Napolin mafiasta, camorrasta. Vaikuttavan elokuvan on ohjannut Matteo Garrone. Ranskalaisen toimintafilmin ruuti on hieman vettynyttä, vaikka huumeilla lastattu Audi kulkee kovaa.

Peter Sellers esittää arkaa tilintarkistajaa. Saapuu amerikkalainen bisneskonsultti, nainen, joka laittaa konseptit uusiksi. Kaupunki sosiaalisena kudelmana on paljas aavemaisella intensiteetillä, jollaisena elokuva sen voi vain esittää.

Eläkkeelle vetäytynyt viriili kenraali muistelee mennyttä ja haikailee salarakkaansa perään. Peter Sellers -vetoinen draama, komedia ja historial…. Alex Proyasin elokuvassa Nicolas Cage yrittää pelastaa maailman kun vuonna tehty ennustus uhkaa toteutua. Coetzeen samannimisen romaanin filmatisoinnissa kohdataan apartheidin jälkeinen rikkinäinen Etelä-Afrikka. Ranskalainen romaani kääntyy Stephen Frearsin käsittelyssä kuplivaksi rakkaustarinaksi. Historiallisesti epätarkka tarina Chess Recordsin vuosista rockmusiikin alkuajoilta kääntyy aihettaan vastaan.

Harry niminen hiustenleikkaaja lähtee määrittelemään elämänsä mielekkyyttä uudelleen Björn Rungen ohjaamassa komediassa. Pier Paolo Pasolinin elämän trilogian hieno päätösfilmi pohjautuu itämaiseen kulttuuriperintöön, Tuhannen ja yhden yön tarinoihin. Toimittaja Mikael Blomkvist selvittää 40 vuotta sitten kadonneen tytön tapausta jännitystrilogian avausosassa.

Mahtuipa joukkoon yksi mest…. Victor Sjöströmin ensimmäinen amerikkalainen mestariteos kertoo tiedemiehestä, joka päätyy menestyksen sijaan sirkusareenalle klovniksi. Kurt Wallander tutkii tällä kertaa järjestäytynyttä rikollisuutta ja moottoripyöräjengin tekemisiä. Quentin Tarantinon uusin ja takuulla omaperäinen sotaseikkailu Kunniattomat paskiaiset saa ensi-iltansa 4. Sen kunniaksi Filmgoer luotaa elokuv….

Renny Harlinin esikoispätkä Hollywoodissa on kelpo kauhuttelua. Syrjäisessä vankilassa aikoinaan syyttä teloitettu Charles Forsyth palaa kostamaa…. Gerard Butlerin tähdittämä scifi-toimintapläjäys maalailee synkkiä kuvia tulevaisuudesta. Jim Jarmuschin teennäisessä tyyliharjoitelmassa salaperäinen pukumies törmää sarjaan erikoisia ihmisiä. Golden Globella roolistaan palkittu Mickey Rourke tekee komean comebackin Darren Aronofskyn vangitsevassa draamassa.

Randall Millerin ohjaama maanläheinen draamakomedia sopii oivasti ainakin viinin ja unelmien ystäville. Tarina kurjan lapsuuden viettäneestä Lilystä, joka etsii omia juuriaan ja itseään luvun rasistisessa ilmapiirissä.

Steven Soderberghin mestarillisen henkilökuvauksen toinen osa sissijohtaja Che Guevaran viimeisestä elinvuodesta. Kuuluisa egyptiläisrakennus majoittaa korruptoituneen yhteiskunnan kaikki kerrokset ja kertaa maansa epäkohdat. Britanniassa rockin ja popin etsikkoajalla, luvulla, piraattiasemat pitivät menoa yllä. Mike saa tilaisuuden elää nuoruutensa uudelleen.

Walt Disneyn klassikkoelokuva Maija Poppanen tempaa katsojan mukaan uskomattomalle matkalle arjen yläpuolelle. Lena Baker surmaa itsepuolustuksena valkoisen sadistin.

Hänet tuomitaan kuolemaan tosipohjaisessa draamassa. Kate Winslet näyttelee pääosan draamassa, jossa saamme jälleen pohdiskella Kolmannen valtakunnan julmuuksia. Paris, Texas on kertomus miehestä, joka yrittää rakentaa aiemmin elämässään rikkoutuneen parisuhteensa kuntoon. Ohjauksesta vastaa Wim Wenders. Leelee Sobieski raottaa kylpytakkiaan useammin kuin kerran kummittelevasta kartanosta kertovassa kauhuelokuvassa. Renny Harlinin paluu räjähtävän actionin pariin. Päätähtenä show-painijana paremmin tunnettu John Cena.

Agnès Jaouin esikoisohjaus on lämminhenkinen kuvaus rakkauden kaipuusta ja ihmissuhteiden mutkikkuudesta. Psyykkisiä kykyjä omaava nainen metsästää sarjamurhaajaa Tim Iacofanon ohjaamassa kauhuelokuvassa. Brittien Wallander-sarjan päätösosassa Ystadia piinaavat murhat, joihin on sekaantunut myös Wallanderin kollega.

J-P Valkeapään riisutussa esikoiselokuvassa muukalainen saapuu kylään ja rikkoo maaseudun rauhan. Sykähdyttävä animaatiodokumentti pureutuu Lähi-idän konflikteihin henkilökohtaisesta näkökulmasta. Britti-Wallander saa käsiinsä maailmanluokan rikoksen. Wallanderin harmiksi nyt liikutaan IT-ympyröissä. Miyazakin varhaisteos on kaunis, vaikkakin hieman hengetön eepos tärkeällä ekologisella viestillä.

Kultaisella palmulla palkittu realistinen luokkakuvaus herättää ajatuksia ja vangitsee katsojan aitoudellaan. Upea espanjalaiskaunotar Penélope Cruz tunnetaan monipuolisista ja haastavista elokuvarooleistaan. Che Guevaran tarina vuosilta on jaettu kahteen osaan, Che — Sankarin ollessa niistä ensimmäinen.

Kuriton koira koheltaa ja opettaa elämän perusarvoja Owen Wilsonin ja Jennifer Anistonin tähdittämässä komediassa. Runsauden maa on Wim Wendersin ohjaama kertomus terrori-iskujen jälkeisestä elämästä Yhdysvalloissa. Kun yhdestä rikollisliigasta tulee liian ovela ja suuri, on muiden gangstereiden liittouduttava poliisin kanssa. Juorulehden toimittaja alkaa kiristää rahaa. Kiristyksen uhrit liittoutuvat ja alkavat punoa murhasuunnitelmaa.

Sergio Leonen ajaton western, jossa kolme häijyä tappajaa joutuvat tekemään yhteistyötä löytääkseen kätketyn kulta-aarteen. Kaivostyöläiset joutuvat thatcheriläisen politiikan kouriin, kun pääelinkeino uhataan lopettaa. Lopettamisuhan alla on myös hiilikaivoksen puhall…. Seikkaperäinen dokumentti Yhdysvaltain merijalkaväestä toisessa maailmansodassa. Marjo Eskola pohdiskelee kulttuurien välisiä kohtaamisia Clint Eastwoodin kehutussa Gran Torino-elokuvassa. Clint Eastwood asettuu naapurustoa piinaavaa jengiä vastaan yhdessä vuoden hienoimmista amerikkalaisista elokuvista.

Avaruudesta laskeutunut muukalainen taistelee viikinkien kanssa maan päälle saapunutta hirviötä vastaan. Mustesydän kertoo fantasiatarinan miehestä, jolla on kyky herättää fiktiivisiä kirjojen hahmoja eloon.

Naiset punovat täydellisen murhan päästäkseen eroon sadistisesta miehestä Henri-Georges Cloutzotin klassikossa. Von Trierin silmää on tanskalaisen elokuvaohjaajan Lars von Trierin muotokuva ja luvun lopun ja luvun töiden rajoitettu läpikäynti.

Amerikkalaisreportteri ja tämän kamputsealainen ystävä motissa, kun Pol Pot rosvojoukkoineen aloittaa puhdistuksensa. Siivekäs muutto on ainutlaatuinen dokumentti lintujen huikeasta matkasta maiden ja merten yli.

Teloitettu pikkurikollinen herää vankimielisairaalan talkkarina John Glennin mysteeritrillerissä. Martin Scorsesen Oscar-palkittu elämäkertaelokuva ilmailupohatta Howard Hughesista on visuaalisesti häikäisevä. Crystal Lakella tapahtuu taas: Mukana on jääkiekkomaski ja aina luotettava machete.

Rönkkösen kirjojen kanssa samaan aikaan luin ruotsalaisen Ebba Witt-Brattströmin avioliittokuvauksen Vuosisadan rakkaussota. Siinä ja useissa muissakin viime aikoina lukemissani romaaneissa avioliitto näyttäytyy helvetillisenä vankilana tai vähintään epäonnistumisena, joka suistaa ainakin toisen puolisoista pahasti raiteiltaan.

Moni avioliiton tai puolison käytöksen kauheutta kuvaava teos on vieläpä omaelämäkerrallinen mikä herättää kysymyksiä etiikasta. Aloin miettiä, miksi haemme romanttista rakkautta ja kumppania niin kiihkeän epätoivoisesti, kun lopputulos, parisuhde, on usein niin kamala, ainakin jos kirjoja uskoo. Pohdinnan aikoihin luin myös Helsingin Sanomista Rosa Meriläisen kolumnin "Onko yksin lonkeroa juova nainen surullinen tapaus? Samastuin moniin kolumnistin sanomisista.

Totesin että parisuhteen tavoittelu on kirjoissa usein epätoivossaan humoristista, kuten juuri Henriikka Rönkkösen kirjoissa tai Helen Fieldingin Bridget Jones -klassikoissa. Joskus epätoivossa taas ei ole mitään huvittavaa, kuten vaikkapa Lena Anderssonin Omavaltaista menettelyä -romaanissa. Asia erikseen ovat varsinaiset rakkausromaanit, joissa päähenkilöt eivät useinkaan etsimällä etsi kumppania, vaan täydellinen sellainen löytyy sattumalta ja usein vielä pienen vastustelun jälkeen.

Mietin ettei romaanin aiheena varmaankaan koskaan voi olla pelkkä onnellinen avioliitto, sillä kirjoissa tarvitaan draamaa, vastuksia ja vaikeuksia. Siksi termi "avioliittoromaani" voi tarkoittaa oikeastaan vain vaikean parisuhteen kuvausta. Usein teokset, joissa avioliitto on vahvasti keskiössä, kuvaavat parisuhdetta melko älyllisesti ja keskittyvät emotionaalisiin ongelmiin. Niissä on monesti paljon pariskunnan välistä keskustelua -- jotkut ovat suorastaan dialogiromaaneja, kuten Ingmar Bergmanin upea Kohtauksia eräästä avioliitosta.

Toki niissäkin joskus on väkivaltaa tai alkoholismia, ja useinkin ne käsittelevät pettämistä, jotka näen ns. Mutta vaikka etenkin kotimaisissa romaaneissa avioliittojen ongelmat ovat useimmiten tyyppiä "mies juo ja lyö", pelkän hakkaamisen ja ryyppäämisen kuvaaminen ei kirjallisuudessa pitkälle kanna.

Yritin muistella lukemiani kirjoja, joissa olisi kuvattu pääosin onnellisia avioliittoja. Aiemmin mainituista luonnollisista syistä niitä on melko harvassa, mutta jos kirjassa on muita jännitteitä ja vastuksia, liitto voidaan toki kuvata onnelliseksi.

Etenkin jos toinen puolisoista sairastuu vakavasti tai kuolee, tai jos useita pariskuntia kuvaavassa teoksessa tarvitaan vastapainoa onnettomille liitoille. Lastenkirjallisuudessa lapsen näkökulmasta kuvattu vanhempien avioliitto näyttäytyy usein harmonisen onnellisena. Aikuisten romaaneissa avioliitto voidaan esittää lempeänä turvasatamana muuta maailmaa vastaan, joka kuohuu kodin seinien ulkopuolella. Lopuksi minulle tuli mieleen vielä yksi genre, jossa onnellisen liiton kuvaus on luvallista, ja se on ns.

Kun kuvataan esimerkiksi vanhaa Suomea ja ihannoidaan historiaan jäänyttä yksinkertaista elämänmuotoa ideaalina ja hyveellisenä, myös avioliitto voidaan kuvana yhteisenä ihanana ponnistuksena, jossa raivataan tila, rakennetaan talo ja tehtaillaan liuta poikia tilaa jatkamaan.

Esimerkiksi Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -trilogiassa Koskelan Jussin ja Alman liitto on uskoakseni pyritty kuvaamaan eräänlaiseksi onnelaksi, vaikka se modernin naisen silmin olisi kaikkea muuta. Le week-end, Viimeinen illallinen, 45 vuotta Tv-sarjat: Rimakauhua ja rakkautta, Divorce Teatterikappale: Arki ja kauhu Henriikka Rönkkönen: Mielikuvituspoikaystävä; Bikinirajatapaus Ebba Witt-Brattström: Vuosisadan rakkaussota Domenico Starnone: Hylkäämisen päivät Helen Fielding: Bridget Jones -kirjat Lena Andersson: Omavaltaista menettelyä Rosa Liksom: Vuosisadan rakkaustarina ja muu omaelämäkerrallinen tuotanto Henrik Tikkanen: Kuka pelkää Virginia Woolfia?

Kissa kuumalla katolla Ingmar Bergman: Kohtauksia eräästä avioliitosta Geir Gulliksen: Kertomus eräästä avioliitosta Martina Haag: Olin niin varma meistä Saara Turunen: Jumalaiset jajasiskot Jarmo Ihalainen: Perheestä ja alastomana juoksemisesta Tove Jansson: Rent spel Kate Atkinson: Elämä elämältä Astrid Lindgren: Marikki-kirjat ja muu tuotanto Lisa Genova: Edelleen Alice Joan Didion: Joka hetki olemme yhä elossa Camilla Läckberg: Vieraan turva; Lauantai; Lapsen oikeus ja muu tuotanto Minna Rytisalo: Täällä Pohjantähden alla Heidi Köngäs: Monien mielestä kaikkein tärkeimmän tai leimallisesti newyorkilaisimman kirjailijan, Paul Austerin , kirjoja olen lukenut vasta vähän.

Aloitin aikanaan kuuluisimmalla eli New York -trilogialla , josta en kuitenkaan erityisesti pitänyt. Sattumuksia Brooklynissa oli jo paljon enemmän mieleeni. Aion kyllä joskus vielä jatkaa Austerin parissa; viimeisin suomennettu 4 3 2 1 kiinnostaa minua erityisesti. Haluan mainita Austerin yhteydessä myös upeat New Yorkiin sijoittuvat elokuvat Smoke ja Blue in the Face , joita hän on ollut käsikirjoittamassa ja ohjaamassa.

Yksittäisiä ja erityisen rakkaita New York -romaaneja minulle ovat: Aika suuri hämäys Jeffrey Eugenides: Matkalla kotiin William Styron: Sofien valinta Colm Tóibín: Puhuin jonkin verran myös kirjojen sijoittumisesta eri kaupunginosiin.

NYC on valtava kaupunki, jonka eri osilla on omat luonteensa. Jo tässä mainittujen kirjojen sijoittumisesta olisi itse asiassa mahtavaa tehdä jonkinlainen kartta tai edes listaus, mutta karkeasti ja muistin varassa pelaten voi jo sanoa, että hyvin moni mainituista romaaneista sijoittuu Brooklyniin jonka sisällä on tietysti vielä lukuisia pienempiä alueita.

Pariskunta Hustvedt-Auster on hyvin tunnettu rakkaudestaan tuota kaupunginosaansa kohtaan, ja sinne he sijoittavat valtaosan kirjoistaankin. Sen lisäksi ainakin Cunninghamin Lumikuningatar tapahtuu pääosin Brooklynissa, samoin kuin Sofien valinta , Syntympäivän jälkeen  ja tietenkin Brooklyn. Muistaakseni myös Suzanne Rindellin pyskologinen trilleri The Other Typist , jota pidän vähän kuin Tóibínin  Brooklynin kaksosena johtuen joistakin ulkokohtaisista samankaltaisuuksista.

Harlemissa taas ollaan esimerkiksi Matkalla kotiin -romaanissa ja muista lukemistani ainakin Richard Powersin Laulut joita lauloimme -kirjassa sekä Toni Morrisonin Jazzissa. Kaikista kauan sitten luetuista kirjoista ei tarkka sijoittuminen ole jäänyt mieleen, mutta väitän, että pääosin Manhattanille sijoittuvat ainakin Illan tullen ja Pieni elämä. Kultahattu taas tapahtuu pääosin Long Islandilla. Muita lukemiani New York -romaaneja ovat esimerkiksi: Unterzakhn Bret Easton Ellis: Amerikan psyko Joshua Feldman: The Book of Jonah Jean Kwok: The Engagements Amor Towles: Kesken minulla on jostain syystä mainiolta vaikuttava Nathan Hillin Nix, joka nousi myös muiden vinkkaamana esiin.

Muita Twitterissä ja Facebookissa mainittuja -- mutta minulle toistaiseksi lukemattomia -- New Yorkiin sijoittuvia kirjoja olivat: Talvinen tarina Eleanor Henderson: New York -klassikoihin jotka ovat minulla yhä lukematta luen ainakin seuraavat: Ragtime John Dos Passos: Suurkaupungin kasvot Ralph Ellison: Näkymätön mies Henry James: Washingtonin aukio Sylvia Plath: Sieppari ruispellossa Betty Smith: A Tree Grows in Brooklyn.

Luulen että New Yorkiin sijoittuvaa chicklitiä löytyy paljon. Minä olen lukenut ns. Ranskalaisen Kathrine Pancolin Mimmit -sarjan toinen osa ja ehkä myös romaani Central Parkin oravat ovat surullisia sunnuntaisin sijoittuvat New Yorkiin, samoin Kate Jacobsin Lankakauppa -sarja. Ja voisiko ehkä tässä yhteydessä mainita oman romaanini Aika mennyt palaa , vaikka sen podcastista kokonaan unohdin.

D No, pääosin se sijoittuukin Bostoniin, mutta osin myös New Yorkiin. Jännityskirjallisuuden osalta minulle vinkattiin, että ainakin John E. Lopuksi päästään vielä minulle juuri nyt erityisen kiinnostavaan narratiivisen nonfiktion pariin. Sen osalta Joan Didion ja hänen muistelmateoksensa Maagisen ajattelun aika sekä Iltojen sinessä ovat olleet vähintään yhtä tärkeitä New York -teoksia kuin Cunninghamin, Hustvedtin ja Shriverin romaanit.

Voin suositella myös Lena Dunhamin Sellainen tyttö -teosta sekä Patti Smithin rakastettua Ihan kakaroita -kirjaa, vaikka se on minulla kesken. Näiden lisäksi minulle vinkattiin parista tämän kategorian kirjasta, jotka haluan pian etsiä käsiini ja lukea: Olen varmasti unohtanut listoilta niin itselleni kuin yleisesti tärkeitä New York -teoksia, mutta onhan tässäkin jo monta.

Jään haaveilemaan siitä New York -kirjakartasta ja suunnittelemaan podcastiin ehkä lisää tällaisia kaupunkijaksoja. Lukulistallani on nyt Agathan lisäksi P.

Sayersia, Caroline Grahamia ja Elizabeth Georgea. Podcastissa kerron myös, mitkä viime vuosien modernimmeista dekkarituttavuuksista ovat mielestäni olleet hyviä. Dekkareiden lisäksi jännityskirjallisuuden kirjoon kuuluvat esim. Rajanveto eri alalajien välillä on usein vaikeaa, mutta psykologinen trilleri siten kuin minä sen ymmärrän on ollut minulle mieluisin jännärigenre. Olenhan sellaisen itsekin kirjoittanut. Psykologista jännitystä löytyy todella monenlaisista kirjoista dekkarimaisista mysteereistä hyvinkin korkeakirjallisiin teoksiin.

Laitan alle vielä listat dekkareista ja psykologisista trillereistä, joita olen lukenut vuosina Niiden lisäksi puhuin tässä jaksossa Anna-Liisa Ahokummun äskettäin ilmestyneestä esikoisromaanista Viktor Stanislauksen kolmetoista sinfoniaa Gummerus sekä elokuvista Mudbound ja Loisto. Ja kyllä, Julian Barnesin edellinen suomennettu romaani on tosiaankin nimeltään Kuin jokin päättyisi , ja Deborah Levyn Uiden kotiin -romaanin suomalainen kustantaja on Fabriikki.

Hegreart meislle vierasta luvalla gay

Playas gratis chicas follando en español exhibicionistas vídeos pornos gratis de lesvianas videos demaduras videos españoles follando pormo español corridasenlaboca pajas videos pornos en la calle webcam porn mujeres free videos de tranxesuales xxx vídeos xxx sasha grey videos famosas jovenes calientes chicas fallando mujeres maduras bullporn porn hd videos lesbianas maduras pajas sexo peludo es. con tetonas gratis negras gordas bbw porno gratis coño xxx videos follando gordo follando videos porno sensuales transexual tube penes grandes putas gratis x lesbianas maduras xxx porno viejas peludas vodeos xxx ver porno maduras con embarazadas xxx videos porno películas porno español de soltera porno trios porno gratis videos sexo en castellano porno sado videos porno madurita hombres peludos desnudos super pollas grandes videos porno duro videos putas chica desnudandose videosde sexo viejas jenna haze pornografia xxx videos porno en español videos transexual xxx porno epañol los mejores folladas a su vecina cachonda porno tran porno.

cumlouder videos exnovias viejas chupando pollas negras mamando xxx follando pollas porno amater tube hannah montada tetona natural tias buenas tetas perfectas peludos videos lesbianas pono duro corrida vaginal chicas para mujeres tetonas follando pelis porno amater español tetonas negras desnudas lesbianas maduras follar hoy nuria porno de masajes lesbianas latinas chicas meando en la calle webcam xxx gordas viejas españolas follando porn xx potno gratis pilladas por dinero torbe porno intercambio parejas vaginas peludas vídeos porno bisex videos bondage video sexo gorditas video de putas viejas nekane porno viejas prno follar gordas desnudas follando blancas cumlauder en la folla a hombres desnudos mujeres tetonas gratis mujeres las mejores vídeos porno voyeur sexo vidios porno gratis videos chicas lesvianas amater video descargar vídeos porno con tetonas videos gratis gigi love indias follando pornstars hd videos sexo con el culo porn travestis follando latinas cachondas xxx trios sexo anal porngratis vidios porno asiatico sexo gratis beso negro videos sexo con rubias cachondas videos de folladas a joven porno free videos porno lesbicas videos porno hentay porn 18 años 80 moras xxx videos español gratis porno negras grandes follando hija follando chicas desnudas follando chicas tetonas videos porno france porno para mujeres muy putas sexo amateur españa porno epañol los mejores actrices porno españolas videos videos negras folladoras video porno mamadas gratis free videos videos porno sadomaso vídeo xxx videos transexuales abuelas anal amateur videos putasviejas maduras maduras.

Idolisoidun vallankumousjohtajan vaiheista on viljelty kuivakkaa, moraalisesti köyhää infoviihdettä. Oscar-ehdokkuuden Nicole Kidmanille tuonut pääosasuoritus kuuluu uran huippukohtiin. Hayao Miyazakin ensimmäisessä elokuvassa yritetään pelastaa prinsessa ja selvitetään kadonneen aarteen salaisuus. Niin on tarkoituskin, koska itse elokuva on täysin käsittämätön hu…. Toimittaja Mikael Blomkvist selvittää 40 vuotta sitten kadonneen tytön tapausta jännitystrilogian avausosassa. Taksikuski Jamie Foxx poimii lentokentältä miehen Tom Cruisejoka paljastuu ammattitappajaksi. Jason Patricin esittämän peitetutkimusta tekevän huumepoliisin suunnitelmat menevät pahasti pieleen Joe Carnahanin väkevässä trillerissä.

Hegreart meislle vierasta luvalla gay