Kalua nuollaan homoseksuaaliseen mies etsii mies

Tiedän ainakin etten ole edes bi. Mutta kyllähän se morkkiskin meni ohitse ja mitä noita murehtimaan. Homopelko on yksi hyvä tunnusmerkki ihmisen pienuudesta. Vaikka homoseksuaalisuus ei erityisemmin lämmittäisi mieltä oli syy nyt mikä hyvänsä , niin tuskin kypsällä ihmisellä on tarvetta huutaa pitkin keskustelupalstoja jne. Tutkimuksessa mainittiin myös se, että fantasiat ovat aika yleisiä. Prosenttilukua en enää muista.

Vai mitä niihin kuului? Itse näen aika useinkin unia joissa rakastelen naisen kanssa, mutta näin valveilla ollessa moinen tuntuu kyllä erittäin erittäin kaukaiselta Fantasioita ei laskettu niihin kokemuksiin. Tämä tiedoksi naiselle 29 kello Suutelulla tarkoitettiin muuta kuin joissakin kulttuureissa esiintyvää suutelua Ranska, Venäjä jne.

Tervehdystä ei siihen laskettu. Fantasiat todettiin aivan tavallisiksi,ja niitä voi olla vielä suuremmmalla määrällä. Mitään pahaa asiassa ei ole. Eikä Kinsley tuominutkaan ketään - hän toi esiin vain tutkimuksensa. Taisi olla noin sivua tekstiä. Kattavin koskaan tehty tutkimus.

Ihmisillä ja eläimillä on yhtä paljon yhteistä kuin kissanpaskalla ja vanilja jäätelöllä. Aika vähän Simolla onkin syitä toiveikkuuteen: Eletään viimeistä kohtalokasta vuorokautta ennen veljen linnareissun alkamista, ja Simo tempoilee lapsuuden ja aikuisuuden välimaastossa.

Aina välillä näyttää siltä kuin Simolle olisi tarjolla muitakin maailmoja kuin lohduton betonilähiö — esimerkiksi silloin, kun hän lähtee hakemaan veljelleen kaljaa ja päätyykin kaverinsa kanssa uimaan. Silloin ei tarvitse taistella, vaan voi luopua asenteista ja naamioista ja juosta huolettomana ja alastomana kuin lapsi veteen. Taustalla rakentuvat Helsingin uudet asuinalueet kuin lupauksina paremmasta tulevaisuudesta. Toista vaihtoehtoista maailmaa edustaa vastapäisessä talossa asuva mies Juhan Ulfsak , jota Simo nimittelee hintiksi ja jonka menemisiä ja tulemisia hän seuraa pakkomielteenomaisesti.

Tämä maailma on pelottavan kiinnostava, koska se edustaa niin toisenlaista miehisyyttä kuin hänen veljensä: Simon jatkuva tempoilu kahden maailman ja ristiriitaisten miehenmallien välillä kiteytyy hienosti kohtaukseen, jossa isoveli virtsaa ryyppyreissulla Uspenskin katedraalin seinän vierelle ja yrittää sen jälkeen tunkeutua ovesta sisään.

Hänelle ovi ei avaudu edes väkivalloin, mutta veljen huojuttua matkoihinsa Simo saa oven auki vain tarttumalla kahvaan. Ulos tulvii valoa ja ihmeellistä laulua, ääniä kuoroharjoituksista, joissa on mukana myös naapuritalon mies — aivan toisenlainen miehisyyden peili. Se on täynnä taidetta, kiehtovia esineitä ja kaunista musiikkia, ja miehen korkealentoinen puhe rakkaudesta ja sen vastakohdasta eli pelosta on kaukana isoveljen karuista elämänopetuksista.

Jos veli on pyrkinyt panssaroimaan Simon miehisyyden, naapurin mies haluaa riisua Simon koko panssarin aivan kirjaimellisesti, riisua paidan pois ja kuvata nuoruuden paljaimmillaan. Sitä Simo ei kestä, ja pian hän on matkalla, jolta ei ole paluuta. Näin hän vertautuu homomiehen akvaarion pohjalla makaavaan hylkyyn — kerran niin uljaaseen alukseen, joka painuu myrskyn raivotessa synkkiin vesiin vieden aarteensa mukanaan.

Ainakin oma ennakkoluuloni on se, että suomalaisessa taide-elokuvassa kuuluu esittää asiat mahdollisimman rujosti ja realistisesti ja että kevennyksenä toimii enintään hurtti huumori tai kaurismäkeläinen puolimykkä tragikoomisuus.

Betoniyö on siitä harvinainen kotimainen, että siinä kaikelle kauheudelle tarjoaa vastapainoa ennen kaikkea esteettisyys.

Esteettistä vaikutelmaa luovat osaltaan lukuisat hienot unikohtaukset sekä jumalainen musiikki. Merkittävimmin esteettisyyteen vaikuttaa kuitenkin elokuvan kaunis mustavalkokuvaus. Mustavalkoisuus saattaa kuulostaa tekotaiteelliselta kikalta, mutta itse koin, että se suorastaan pakotti näkemään betonilähiön muuten niin ankeassa todellisuudessa syvyyttä, sävyjä ja symboliikkaa.

Elokuvana Betoniyö ei siis ole mustavalkoinen, vaan täynnä harmaan sävyjä, ja se on yksinkertaisesti hienoin näkemäni kotimainen elokuva. Tämän vuoden Jussi-gaalassa se palkittiinkin vuoden elokuvana ja lisäksi viidellä muulla pystillä. Harvemmin olen kokenut, että elokuva on kirjaa parempi, mutta Betoniyö teki suuremmin vaikutuksen nimenomaan valkokankaalla. Sinänsä Honkasalon elokuva ja Saision vuonna julkaistu kirja ovat hyvin samankaltaisia, koska kirja on dialogivetoinen ja koska naiset ovat käsikirjoittaneet elokuvan yhdessä.

Kirjan ongelmana oli kuitenkin mielestäni se, että se ei tarjonnut kaiken karuuden vastapainoksi samanlaista henkisyyttä hipovaa esteettisyyttä kuin elokuva, vaikka elokuvan kaikki ainekset on kyllä ammennettu kirjasta.

Elokuva vain tekee niistä näkyvämpiä ja korostaa selkeämmin, että Simolle olisi tarjolla myös toisenlainen maailma, jos hän vain uskaltaisi siihen astua. Betoniyön lukukokemuksesta jäi vahvimpana mieleen eräänlainen tuskaisan hiostava mätäkuun tunnelma ja perussuomalainen lähiörealismi, jota alleviivaa oivallinen iskelmä- ja viihdeviittausten käyttö. Suomalaisessa iskelmässähän voidaan laulaa pohjattomasta toivottomuudesta niin, että kansa pystyy samalla hyräilemään tyytyväisesti mukana perunoita kuoriessaan.

Kirjassa iskelmäviittauksista syntyy toisaalta tällainen oopiumia lähiökansalle -tunnelma, ja toisaalta ne toimivat eräänlaisina kohtalon tangoina, joita enteilevät tulevia tapahtumia: Jukeboxista soiva Jamppa Tuomisen Aamu toi, ilta vei kiteyttää kylmäävästi sen, miten tuhoavaa näköalattomuus ja toivottomuus voi olla nuorelle ihmiselle: Saision yli 30 vuotta vanhan teoksen lukeminen on itse asiassa varsin hätkähdyttävää, kun ajattelee viime vuosien koulusurmia ja tuoreita uutisia Helsingin yliopistoon suunnitteilla olleesta joukkomurhasta.

Lähettänyt Hulivilipoika klo Kohteen lähettäminen sähköpostitse Bloggaa tästä! Etsin kunnes löydän sun. Jos et tule tänä yönä. Kiroilen mielessäni, kun kävelen varpaat jäässä kohti Museokatua. Että pitikin taas valita kengät ulkonäön eikä sään mukaan!

Museonpuiston jälkeen saisi luvan riittää. Se onkin sopivan pahamaineinen paikka illan viimeiselle tangolle, enkä nyt puhu tanssista. Homous kuvataan Jallun jutussa siinä määrin tarttuvaksi taudiksi, että Suomi tuntui kärsivän homoruton pelosta jo kymmeniä vuosia ennen aidsia. Suomen skandaalilehdistön viljelemällä homohysterialla oli sekä kansalliset että kansainväliset juuret.

Aiemmissa Tukholma-jutuissa olen jo todennut, että hysteriaa esiintyi myös Ruotsissa ja itse asiassa koko läntisessä maailmassa. Ruotsalaistutkija Göran Söderström yhdistää tämän Sympatiens hemlighetsfulla makt -kirjassa toisen maailmansodan jälkeiseen perusarvojen korostamiseen ja kansallisen vakauden vaatimukseen. Yhtenä sytykkeenä toimi myös vuonna ilmestynyt Kinseyn raportti, jonka myötä viimeistään kävi selväksi, että homoja on kaikissa kansankerroksissa ja että he eivät suinkaan aina ole helposti tunnistettavissa.

McCarthyn komitearaportin perusteella konservatiiviset kommentaattorit uskottelivat kansalle, että homoudesta oli tullut suoranainen epidemia, jota kommunistit aktiivisesti levittivät kansakunnan heikentämiseksi.

Huuliltas sun kun suuteloita juo. Suomessa homoseksuaaliset teot olivat olleet kiellettyjä rikoslaissa vuodesta lähtien, mutta tuomioiden määrä oli huipussaan nimenomaan luvulla ja luvun alkupuolella. Ilmiön kansallisista taustaa valottaa Kati Mustola artikkelissaan Criminal love , joka on julkaistu teoksessa Sexual minorities and society Mustola liittää tuon ajan homohysterian ennen kaikkea maaltamuuttoon ja kaupungistumiseen, jotka mahdollistivat homoseksuaalisten osakulttuurien synnyn ja tekivät siten homoudesta entistä näkyvämpää suomalaisessa yhteiskunnassa.

Näkyvyyteen oli syynä varsinkin se, että kaupunkeihin tulvineilla työläisillä ei ollut samanlaista mahdollisuutta tavata salonkien suojissa kuin paremmilla taiteilija- ja muilla piireillä. Näin homoja alkoi näkyä yhä enemmän kaupunkien puistoissa, baareissa ja pisuaareissa.

Esimerkiksi vuonna ruumiillisen työn tekijöitä oli pidätetty itse teossa kappaletta mm. Erityisen huolestuttavana Jallu piti sitä, että homoja oli myös elintarvikealalla: Jallu muistuttaa, että Suomessa rangaistaan homoseksualisteja rikoslakimme 20 luvun 12 pykälän mukaan ja että enimmäistuomio on kaksi vuotta vankeutta: Se merkitään papinkirjoihin ja sinne viedään sakotkin 75 päiväsakosta ylöspäin.

Muutamasta sadasta markasta ovat nuoret miehet myyneet itsensä porttojen tapaan — —. Hän tuntee alentuneensa prostituoitujen tasolle ja tavallaan vielä alemmaksikin. Kadotan mä täysin itsekontrollin. Suomalainen —lukujen homohysteria oli sikäli omaleimaista, että homotaudin leviämisestä oli tietysti mahdotonta syyttää kommunistien salajuonta. Viikon totuus -lehti s anoo asian suoremmin vuonna ja paikantaa tautilähteen nimenomaan läntiseen naapurimaahan: Homoseksuaalisuuden paikantamista nimenomaan ruotsalaisiin on analysoinut Tuula Juvonen väitöskirjassaan Varjoelämää ja julkisia salaisuuksia Juvonen näkee myytin taustalla mm.

Lisäksi taustalla väikkyvät Juvosen mukaan Suomen ja Ruotsin hankala suhde ja sotakokemukset: Skandaalilehtien kirjoittelua analysoiva Juvosen pioneerityö johdatti minutkin Jallun ja Viikon totuuden homojuttujen jäljille.

Juvosen tutkimuksesta ilmenee hyvin, että paljastavan uutisoinnin myötä homoseksuaalisuus alkoi muuttua yhä julkisemmaksi asiaksi ja että lehdet paradoksaalisesti palvelivat kirjoituksillaan myös homoja, jotka saivat näin kätevästi tietoonsa pääkaupungin kohtaamispaikat. Museonpuiston homoelämä oli täydessä kukoistuksessa vielä —lukujen vaihteessa, jolloin kieltolaki veteli jo viimeisiään ja opiskelija Valdemar Melanko keräsi täällä aineistoa homojen puistokulttuuria käsitelleeseen tutkimukseensa.

Melangon Puistohomot -kirjan mukaan meikäläisten suosima alue käsitti tuolloin Museokadun ja Dagmarinkadun välisessä korttelissa olevan jyrkän kallion, kaksi pientä kenttää ja niiden välissä olevan pisuaarin. Sellainen löytyy puistosta yhä, tosin modernina versiona. Melangon aikana luvun loppupuolella Museokadun pisuaari oli kaupungin myöhäisin kontaktinottopaikka, jonne kokoontuivat seuraa vaille jääneet harhailijat.

Puiston kallioita käytettiin pisuaariliikehdinnän tarkkailuun, ja alueen muuntajarakennuksen suojassa harrastettiin pikaisia akteja. Melanko totesi kierroksillaan, että täältä — samoin kuin Kissalankujalta — löytyivät rohkeimmat, värikkäimmät ja synkimmät puistohomot. Osa miehistä oli täällä käytännössä aina: Niin kylmä yksin mun on. Persoonatonta aktia hakevien lisäksi Melanko tunnisti puistojen ja pisuaarien ympäristöstä kaksi muuta ryhmää: Melanko tosin korostaa jälleen, että puistoissa kulkemisesta oli tullut yhä enemmän itsetarkoitus: Sympatiens hemlighetsfulla makt -kirjassa käytetäänkin puistoelämästä kuvaavaa nimeä Café Frisk Luft, ulkoilmakahvila.

Melanko toteaa Puistohomoissa , että pelkkää seksiä oli melkein aina saatavissa, mutta jos halusi itselleen todellisen ystävän, oli kulutettava kengänpohjia tuntikaupalla ja lukuisina iltoina peräkkäin. Se on helppo ymmärtää: Uppoudun kurkistelemaan puolipimeisiin liikkeisiin ja mietin iltaa ja näkemääni. Täällä kaltaiseni ovat pyörineet konttoristeista karjakoihin, opettajista leipureihin sekä taiteilijoita tehdastyömiehiin harjoittaen sitä kuuluisaa cruisingia eli kiertämistä , kuten ilmiötä on Suomen homoslangissa kutsuttu.

Tässä pienessä ja tänään niin kovin kylmässä kaupungissa on kierretty yhtä sinnikkäästi kuin Tukholmassa, Kööpenhaminassa, Lontoossa, New Yorkissa ja ylipäätään kaikkialla maailmassa, missä miehet ovat kulkeneet etsien kaltaistaan kaupunkien yössä. Säpsähdän, kun sora rasahtaa askelten alla. Nostan katseeni ja näen ikkunasta miehen, neli-viisikymppisen.

Mies kaivaa taskustaan tupakka-askin ja kysäisee tulta. Tietenkin minulla on tulta. Hengityksen höyry nousee kuin lampun henki.

En tarvitse kolmea toivomusta, yksikin riittää. Millainen olisi homojen Kotikaupunkipolku? Tämä tuli mieleen, kun tutustuin netissä Kotikaupunkipolut-hankkeeseen , jossa luodaan valmiita kävelyreittejä ja esitellään niiden avulla kaupunginosien historiaa ja nykyisyyttä. Yhden vastauksen kysymykseen tarjosi vuoden Pride-viikolla järjestetty Sateenkaarikaupunkikävely , jonka aikana tutkija Kati Mustola tutustutti meitä Helsingin hlbti-historiaan.

Kaksituntinen kierros rajoittui kuitenkin paljolti Helsingin keskustaan. Niinpä päätin kirjoittaa blogiin juttusarjan, jossa kävellään eri puolilla Helsinkiä ja tutustutaan puistoihin, baareihin ja pisuaareihin sekä muihin homohistorian merkkipaaluihin — sanan jokaisessa merkityksessä.

Sarja on jatkoa alkuvuodesta ilmestyneille Tukholma-jutuille , ja muita kaupunkeja on luvassa tuonnempana. Helsinki-jutut ilmestyvät hiljalleen kevään, kesän ja syksyn aikana, ja ne perustuvat pääosin kirjallisiin lähteisiin, jotka on mainittu kussakin jutussa. Kyse on siis jo olemassa olevasta tutkimus- ja perimätiedosta, jonka olen koonnut yhteen, pukenut asiaviihteen kaapuun ja tuonut siten puistohomot some-aikaan.

Osa tiedosta on helposti saatavissa kirjoista, mutta osan olen erikseen kaivanut Kansalliskirjaston lehtiarkistosta. Lisäksi olen haastatellut tuttavapiiriini kuuluvaa vanhempaa homomiestä hänen kokemuksistaan ja tehnyt pyhiinvaellusmatkoja kuvatuille paikoille. Niistä ovat muistoina kumppanini ottamat valokuvat. Tekstistä näkyy myös innostukseni vanhaan Suomi-iskelmään, sillä heräsin juttuja tehdessäni huomaamaan, miten herkullisen erilaiselta moni harmiton hetero iskelmä kuulostaa puskasta ja pisuaarista hyräiltynä.

Miksi haluan kirjoittaa puistokulttuurista? Eikö se vain vahvista yleisiä stereotypioita siitä, että homot ovat seksihulluja? Itse ajattelen niin, että homona ei koskaan saa mitään verenperintönä, vaan kaikki on löydettävä itse. Itse olen syntynyt Pohjanmaalla, joten loputtomat peltolakeudet ovat mitä suurimmassa määrin isieni maita, ja myös paikalliset perinteet ovat iskostuneet mieleen jo pienenä.

Ehkä juuri siksi tunnen yhtä lailla olevani isieni mailla, kun kuljen New Yorkin Greenwich Villagessa, kävelen Tukholmassa Humlegårdenin puistossa tai astelen Helsingissä Laakson kallioilla — kaikki paikkoja, joissa lukemattomat homomiehet ovat kulkeneet ennen minua, kuka  rohkeana, kuka peloissaan.

Tunnen yhteenkuuluvuutta heidän kanssaan ja tarvetta viedä osin katoavaa homokansanperinnettä eteenpäin. Perimmäisenä ajatuksena on, että kaupunki kuuluu kaikille ja että puistoissa voi muistaa muitakin kuin vain merkkihenkilöitä, jotka pönöttävät niissä patsaiksi vangittuina. Puistokulttuuri on osa kaupunkikulttuuria. On väitetty, että asia kaunistuu jos siirrytään puistoista ravintoloihin. Tämä on hyvin tyypillistä teennäistä moraalia ikään kuin satamahuoran ja hienostohuoran välillä olisi mitään eroa.

Vaan eipä suotta jäädä kinastelemaan. Ilta ehtii ja kaupunki kutsuu kulkijaa. Jos mä tahdon vierellesi. Menottaa, mutta minne mennä? Tämän päivän Helsingissä homomiehelle riittää valinnanvaraa:

Sitä Simo ei kestä, ja suomenkielistä homo pornoa venytyskorut netistä hän on matkalla, jolta ei ole paluuta. Gunnar edusti Vanhan värikkäimpiä homoasiakkaita, naisellisesti käyttäytyä miehiä, jotka tunnettiin englannin homoslangin mukaisesti  siskoina tai lutkinakuten Suomi-siskot itse itseään leikkisästi kutsuivat. Se on täynnä taidetta, kiehtovia esineitä ja kaunista musiikkia, ja miehen korkealentoinen puhe rakkaudesta ja sen vastakohdasta eli pelosta on kaukana isoveljen karuista elämänopetuksista. Suomen skandaalilehdistön viljelemällä homohysterialla oli sekä kansalliset että kansainväliset juuret. Jallu muistuttaa, että Suomessa rangaistaan homoseksualisteja rikoslakimme 20 luvun 12 pykälän mukaan ja että enimmäistuomio on kaksi vuotta vankeutta: Näytelmälle on tehty jatko-osa The destiny of memutta sitä en ole vielä lukenut. Hän muistelee Vanhan Kellarin elämää vuonna julkaistuissa muistelmissaan Kommentteja kahteen elämään.

Kalua nuollaan homoseksuaaliseen mies etsii mies

Sympatiens hemlighetsfulla makt -kirjassa käytetäänkin puistoelämästä kuvaavaa nimeä Café Frisk Luft, ulkoilmakahvila. Maailma ja ihminen kulkevat alastomiamiehet asian homo shemale tapauksessa kohti tuhoa, joten mitä väliä millään on? Helsinki-jutut ilmestyvät hiljalleen kevään, kesän ja syksyn aikana, ja ne perustuvat pääosin kirjallisiin lähteisiin, jotka on mainittu kussakin jutussa. Yhtäkkiä kaikki tuntuvat kuolevan Weeksin ympäriltä, mutta kukaan ei tiedä syytä eikä Reaganin hallintoa tai New Yorkin pormestaria voisi vähempää kiinnostaa homojen asia. Uppoudun kurkistelemaan puolipimeisiin liikkeisiin ja mietin iltaa ja näkemääni. Seison purevassa pakkasessa katsellen illan iloihin suuntaavien ihmisten menoa ja mielessäni näen myös kaikki ne, jotka täällä kerran kiersivät ystävää tai iltaseuraa etsien.

Bondagesex gratis homoseksuaaliseen webcam sex